Ruman Bettyn hymy vakuutettu miljoonasummasta

Yhdysvaltalaisen TV-sarjan Ruman Bettyn pääosanesittäjän hymy on vakuutettu kymmenestä miljoonasta dollarista, kertoo BBC verkkosivuillaan. Sarjassa Bettyä esittävä näyttelijä America Ferrera sanoo olevansa vakuutuksesta imarreltu.

kulttuuri

Hondurasilaisten vanhempien 23-vuotias tytär on polkaissut kerralla kuuluisuuteen Yhdysvalloissa, jossa Ruma Betty kuuluu maan katsotuimpiin sarjoihin. Sarja sai viime tammikuussa parhaan TV-komediasarjan Golden Globe -palkinnon, ja Ferrera palkittiin parhaana naisnäyttelijänä. Rumassa Bettyssä Ferrera näyttelee meksikolaista Bettyä, joka aloittaa työt muotilehden päätoimittajan avustajana. Hammasrautoineen, silmälaseineen, villaponchoineen ja kukkamekkoineen Betty ei oikein istu muovisten muotitoimittajien joukkoon, varsinkin kun hän ei ole riittävän laiha. Rehellisenä ja mukavana Betty kuitenkin löytää paikkansa toimituksessa. Ainakaan Suomessa esitetyissä osissa hän ei ole luopunut laseistaan tai raudoistaan, eikä liioin laihtunut. Amerikkalaisen valtavirtaviihteen tuntien muodonmuutos lienee silti odotettavissa, varsinkin kun todellinen Ferrera täyttää vaativatkin kauneusihanteet. Ferreran vitivalkoisen hymyn on halunnut vakuuttaa hammastuotteita myyvä yritys, jonka kanssa näyttelijä tekee hyväntekeväisyysyhteistyötä. Hymyn turvaava Lloyds-vakuutusyhtiö on aikaisemmin tarjonnut vakuutuksen muun muassa rollarikitaristi Keith Richardsin sormille ja tähtinäyttelijä Marlene Dietrichin jaloille. BBC, YLE Uutiset Ruman Bettyn verkkosivut (suomeksi) (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Ruman Bettyn verkkosivut (englanniksi)