Pappi syyttää kirkkoa fasismista

Kullaan kappeliseurakunnan kappalainen Eero Kavasto syyttää Suomen evankelisluterilaista kirkkoa fasistimaisista piirteistä.

Kotimaa

Kavaston mukaan kirkko pyrkii painostamaan pappeja etenkin naispappeuskysymyksessä. Kavasto sanoi viime viikolla Kotimaa-lehdessä hyväksyvänsä naispappeuden, mutta ei kirkon johdon armotonta linjaa niiden miespappien suhteen, jotka eivät voi tehdä yhteistyötä naispappien kanssa.

Kavaston mukaan kirkko pyrkii kahlitsemaan työntekijöidensä mielipiteet ja määräämään, miten he saavat ajatella.

Kavasto vertasi kirkon tilannetta 30-luvun Saksan fasismiin. Kavasto sanoo Ulvilan Seutu -sanomalehden haastattelussa olevansa nyt yhä vakuuttuneempi siitä, että kirkko on kääntymässä fasismiin ja eri mieltä olevien ihmisten vainoamiseen.

Kavaston mielestä kirkon nykyistä "tasa-arvohömpötyslinjaa" vastaan on todella vaikea taistella.

- Konformistit eivät siedä non-konformisteja eli samanmieliset eivät siedä eri mieltä olevia. Kirkossa näyttää käyvän juuri näin. Fasismi verhoutuu tässä tapauksessa sinänsä kauniin naamion taakse ja siten oikeutetaan valittu tie muka ainoana oikeana. Onko tämä muuta kuin fasismia, Kavasto pohtii.

Lähteet: YLE Uutiset