Kissanruuista löytyi hyväksymätöntä geenimaissia

Kahdesta Suomeen tuodusta kissanruokanäytteestä on löytynyt EU:ssa hyväksymätöntä muuntogeenistä maissia.

Kotimaa

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira löysi muuntogeeniset maissit kuun alussa tekemässään pistokokeessa Nutro Choice Adult Chicken ja Nutro Choice Adult Indoor -ruuista.

Molemmat tuotteet on valmistettu Yhdysvalloissa ja niitä tuo maahan Akvaario Piekkala Oy. Ruuat on nyt asetettu markkinointikieltoon ja Evira edellyttää niiden välitöntä takaisinvetoa markkinoilta.

Kahden hyväksymättömän muuntogeenisen maissin lisäksi kissanruuista löytyi viittä Euroopan unionissa hyväksyttyä muuntogeenistä maissilajiketta ja yksi muuntogeeninen soijalajike.

Unioniin tuotavia rehuja valvotaan

EU:n alueella hyväksyttyjä muuntogeenisiä rehuaineita voidaan käyttää rehuissa, mikäli siitä on merkintä tuoteselosteessa. Tutkituissa kissanruuissa merkintää ei ollut. Unionin alueella hyväksymättömiä muuntogeenisiä aineita rehuissa ei saa olla.

Yhdysvalloista tuotavia maissirehuja valvotaan 59122-tyyppisen maissin varalta. Lajiketta on viljelty USA:ssa vuodesta 2006, joten sitä saattaa löytyä mm. Suomeen tuoduista eristä.

Hyväksyntää 59122-maissille on jo haettu, jolloin sitä saisi käyttää kaikkeen elintarvike- ja rehukäyttöön, tuontiin ja prosessointiin, muttei viljelyyn.

Kyseinen muuntogeeninen maissi on kehitetty vastustuskykyiseksi tietyille kovakuoriaistuholaisille, mm. maissin juurikuoriaisen toukille.

59122-maissi on jo hyväksytty mm. USA:ssa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Hyväksyntäprosessi on kesken useissa maissa.

Lähteet: YLE Uutiset