1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaiset palveluyrittäjät valloittamaan Kiinaa

Suomalaiset palvelualan yrittäjät ovat alkaneet valloittaa Kiinan markkinoita.

talous

Suomalaisen vienninedistämiskeskuksen mielestä trendi on selvä: Kiinassa kaivataan nyt kipeästi palveluita. Ensimmäiset suomalaisyrityksetkin ovat nyt haistaneet markkinaraon.

Kasvavat markkinat ovat houkutelleet Kiinaan esimerkiksi arkkitehtejä. Arkkitehtitoimisto Evata perusti toimistonsa Pekingiin puoli vuotta sitten, jo tätä ennen töitä oli tehty Suomesta käsin.

Tällä hetkellä keskelle Pekingiä, työläisten stadionin kaarteeseen rakennetaan suomalaisarkkitehtien sisustamaa hotellia.

Evatan toimitusjohtajan Teemu Vuoren mukaan toimiston perustaminen Pekingiin oli tärkeää uskottavuuden kannalta. Hän huomauttaa, että varsinkin paikallisille asiakkaille oli tärkeää, että paikalla on ihmisiä vastaamassa kysymyksiin.

Moni suomalaisyritys tulee Kiinaan vanhojen asiakkaiden imussa. Suzhoun erikoistalousalueella, lähellä Shanghaita viikataan suomalaisen Lindströmin työvaatteita. Yritys vuokraa työasuja eri teollisuudenaloille ensimmäisenä Kiinassa.

YLE Uutiset

Lue seuraavaksi