Valtio myy Kemira GrowHow'n Norjaan

Valtio myy Kemira GrowHow'n omistuksensa norjalaiselle lannoiteyhtiölle. Valtio saa osakkeista noin 200 miljoonaa euroa.

talous

Ostaja on norjalainen lannoiteyhtiö Yara. Suomen valtion on omistanut GrowHow:sta 30 prosenttia.

Yara-yhtiö tekee lunastustarjouksen kaikista muistakin osakkeista. Kemira GrowHow:n arvoksi tulee lähes 700 miljoonaa euroa.

Yhtiöt toteavat, että Kemira GrowHow'n fosfaattiliiketoiminta ja Yaran typpiliiketoiminnat muodostavat vakaan perustan tulevaisuudelle maailmanlaajuisilla lannoitemarkkinoilla.

Kemira GrowHow omistaa merkittävän fosforikaivoksen Siilinjärvellä. Yhtiö on Euroopan johtavia lannoite- ja rehufosfaattien tuottajia. Sillä on tuotantolaitoksia kahdeksassa maassa ja noin 2 500 työntekijää. Yaralla työntekijöitä on 7 000. Kemira GrowHow eriytettiin emo-Kemirasta vuonna 2004, jolloin se listattiin pörssiin. Valtio omistaa emo-Kemirasta edelleen 48,6 prosenttia. Valtion osuus Kemirasta voi laskea nykyvaltuuksilla 15 prosenttiin. Häkämies pitää hintaa hyvänä Valtion omistuksista vastaava ministeri Jyri Häkämies pitää norjalaisten Kemira GrowHow:sta maksamaa hintaa hyvänä. Häkämiehen mukaan myyntihintaa tärkeämpää on kuitenkin se, että norjalaisostaja sitoutuu kehittämään suomalaista tuotantoa. Työllisyysnäkökulma ja suomalaisen tuotannon vahvistaminen tekivät kaupasta perustellun Häkämiehen mielestä. Häkämiehen mukaan Kemira GrowHow on markkinoilla pieni tekijä ja yhtiön kasvuedellytykset näyttivät vaikeilta. Häkämies ei usko kotimaisen lannoiteteollisuuden myynnistä syntyvän huoltovarmuusongelmaa, koska ostaja on ystävällismielinen ja kehittävä. Kemianliitto arvostelee myyntipäätöstä Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu arvostelee valtion päätöstä myydä omistusosuutensa Kemira GrowHow'sta. Vallitun mukaan hinnassa tai ostajatahossa ei ole vikaa, mutta myynti on vääränlainen viesti valtion tavasta omistaa suomalaista teollisuutta. - Nyt tehdyn myyntipäätöksen jälkeen voi hyvällä syyllä kysyä, miksi kukaan sijoittaisi enää suomalaiseen teollisuuteen, kun valtiovaltakin luopuu omasta omistuksestaan, Vallittu sanoo. Hyvää kaupassa puolestaan on se, että valtio edellytti työpaikkojen säilyvän Suomessa. Vallitun mukaan valtion on kuitenkin valvottava, että näin todella käy.

Lähteet: YLE Uutiset