Espanjassa tasaiset paikallisvaalit

Espanjan sunnuntaisten paikallisvaalien äänet on laskettu. Tuloksen mukaan opposition konservatiivit ja hallituksen sosialistit ovat liki tasoissa. Äänestysprosentti oli 63,8.

Ulkomaat

Kun kaikki äänet on laskettu, oppositiossa oleva konservatiivinen PP-puolue sai 35,7 prosenttia ja pääministeri Jose Luis Zapateron edustama sosialistipuolue 34,9 prosenttia äänistä.

Sosialistit ovat silti viemässä niukan enemmistön vaaleissa jaossa olleista edustuspaikoista.

Tasaisen tuloksen vuoksi vaalivoittajan valinta on tulkinnanvarainen; molempien pääpuoleiden edustajat ovat katsoneet voittaneensa vaalit. Paikallisvaaleja pidetään tärkeänä suunnannäyttäjänä ensi vuoden kesäkuussa järjestettäville parlamenttivaaleille.

Alueparlamenttien lisäksi vaaleissa valittiin edustajat kaupunkien ja kuntien valtuustoihin.

Äänestysprosentti jäi 63,8 prosenttiin, mikä on noin kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin vaaleissa neljä vuotta sitten.

Lähteet: DPA, AP, AFP, YLE Uutiset