Ilma poikkeuksellisen kosteaa

Poikkeuksellisen kostea ilma on hiostuttanut maan etelä- ja keskiosissa viime päivinä. Paikoin kosteus on pysynyt 90 prosentissa jopa kolmatta päivää.

luonto

Kaakosta tullut lämmin ilma on kostuttanut Suomen ilmatilaa Etelä- ja Keski-Suomessa sunnuntaista lähtien.

Ilma on ollut viime aikoina niin kosteaa kuin se vain voi pohjoisessa olla. Toukokuun lopulle epätyypillinen ilmamassa on nostanut eteläisten kaupunkien kosteusprosentin jopa yli 90:een. Esimerkiksi Jyväskylässä kosteus oli yli 90 prosenttia kolmena päivänä peräkkäin.

Lämpö ja kosteus ovat kulkeutuneet Suomeen vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kaukaa.

- Kosteus on saapunut jopa Välimereltä ja Mustaltamereltä asti ja lämpimän ilmamassan mukana se on pystynyt kulkeutumaan meille asti, kertoo Ilmatieteenlaitoksen ylimeteorologi Anneli Nordlund.

Kosteaan ilmaan on kuulunut viime päivinä myös kovia rankkasateita. Pohjoisesta tullut kylmempi ilmamassa on kohdannut etelän lämpimän ja kostean. Rajamaille on syntynyt erittäin rankkoja kuuroja. Ahvenanmaalla Eckerön saarella sadetta saatiin kerralla jopa 100 millimetriä. Pohjanmaallakin mitattiin 45 milliä.

Tämäntyyppinen trooppinen ilmatila on tyypillisintä Suomessa normaalisti heinäkuussa. Nordlund näkee ilmassa selviä merkkejä ilmastonmuutoksesta.

- Kyllä tässä on selviä suoria oireita kuten on ennakoitu, että rankat sadekuurot yleistyvät, kun kesätkin lämpiävät.

Tällä hetkellä trooppinen ilmatila on haihtumassa Suomesta. Pohjois-Skandinavian korkeapaine työntää kosteutta pois, eikä suuria sadekuuroja ole enää näköpiirissä. Lähipäiviksi ennustetaan poutaa.

Lähteet: YLE Uutiset