Terrorihanke New Yorkin lentokenttää vastaan paljastui

Kolme ihmistä on pidätetty epäiltynä terrori-iskun suunnittelusta Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltain oikeusviranomaisten mukaan tekijät aikoivat iskeä räjähtein New Yorkin John F. Kennedyn lentokentälle.

Ulkomaat

Iskun kohteena olisi ollut kentälle lentopolttoainetta vievä putki ja polttoainevarasto. Terrorihanke oli yhä suunnitteluvaiheessa, eikä siitä ehtinyt aiheutua uhkaa kansalaisille liitovaltion poliisin FBI:n mukaan. Jos isku olisi toteutunut, se olisi aiheuttanut laajaa tuhoa, oikeusviranomaiset sanovat.

Terrorihankkeen takana uskotaan olevan ääri-islamilainen verkosto, jonka lonkerot ulottuvat mm. Karibialle ja Etelä-Amerikkaan. Yksi epäillyistä pidätettiin Yhdysvalloissa ja kaksi Trinidad ja Tobagossa. Neljättä henkilöä etsitään yhä.

Pidätetyistä yksi on lentokentän entinen työntekijä, jolla on USA:n kansalaisuus. Joukossa on myös eteläamerikkalaisen Guyanan parlamentin entinen jäsen. Kolmas kiinniotettu on Trinidadista. Kateissa oleva henkilö on niin ikään Guyanan kansalainen.

Tutkijat saivat ensimmäisen kerran tietää iskusuunnitelmista viime vuoden tammikuussa.

Lähteet: AP, Reuters, AFP