Kuivuus paljasti arkeologisia aarteita Yhdysvalloissa

Kuivuus on paljastanut arvaamattomia arkeologisia aarteita Floridassa Yhdysvalloissa.

kulttuuri

Osittain pohjiaan myöten kuivuneesta Okeechobeejärvestä on löytynyt tuhansia esineitä, joista joillakin on ikää jopa yli tuhat vuotta. Pienimmät löydöt ovat ruukunsirpaleita, suurimmat viisi venettä.

Löytöjen joukossa on myös ihmisluita, joista on ilmoitettu aluetta asuttaneille intiaaniheimoille. Luiden kohtalosta ei kuitenkaan ole vielä tehty päätöstä.

Nuorimpiin löytöihin kuuluvat 1900-luvun alussa kissakalojen pyydystämiseen käytetty moottorivene ja ilmeisesti kanaalin ruoppaamiseen tarkoitettu proomu.

Yhdysvaltain suurimpiin järviin kuuluvassa Okeechobeessä ei ole ollut yhtä vähän vettä ainakaan siitä asti, kun pinnan korkeutta alettiin tilastoida vuonna 1932. Rannoilta vesi on vetäytynyt jopa lähes 2,5 kilometrin päähän.

Paljastuneelta alueelta on otettu talteen muun muassa ankkuri, pulloja, työkaluja ja keramiikan palasia, mutta valtaosa esineistä on jätetty paikoilleen. Kun sateet täyttävät järven, esineet ovat tiedossa mutta turvassa, arkeologit sanovat.

Lähteet: AP