VR saamassa valtiolta lisärahaa ratojen korjaamiseen

Eduskunta aikoo antaa kevään lisäbudjetissa 20 miljoonaa euroa lisää rahaa junaratojen peruskorjaukseen.

Kotimaa

Eduskunnan tekemällä rahalisäyksellä on tarkoitus välttää VR:n radanrakennus- ja -korjausyhtiön lomautukset. Arviolta neljän kuukauden lomautus olisi koskenut noin 300 työntekijää.

Asian käsittely on vielä kesken eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa.

Ratojen perusparannuksen budjettirahoituksesta on ollut kiistoja useana vuonna. Vähäliikenteisten ratojen puuvirrat selvitetään tarkasti Vähäliikenteisten ratojen merkitys puunkuljetuksille selvitetään syksyyn mennessä. Liikenneministeri Anu Vehviläisen asettama työryhmä käy tarkemmin läpi Ratahallintokeskuksen selvityksen vähäliikenteisistä radoista. Vehviläisen mukaan nyt selvitään se, mikä on vähäliikenteisten ratojen merkitys, kun puunhankinnan lisäystarve on valtavan suuri ja se, miten puuvirrat menevät kunkin rataosan kohdalta. Ratahallintokeskus on luokitellut vähäliikenteisiksi 18 rataosuutta eri puolilla Suomea. Rataosuudet muodostavat noin kuudesosan koko rataverkosta. Ratahallintokeskus lakkauttaisi seitsemän rataosaa

Ratahallintokeskus esitti lakkautettavaksi seitsemää rataosaa ja korjattavaksi kahdeksaa rataosaa. Korjaus- ja purkutöiden arvoitiin maksavan runsaat 180 miljoonaa euroa.

Kansanedustajat ehtivät keskiviikkona nostaa esiin oman alueensa tärkeitä puunkuljetusratoja eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa.

Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan ne maakunnat, joista puuta lähtee eniten jalostettavaksi, ovat Etelä-Karjala, Etelä- Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala.

Vehviläisen mukaan on selvää, että ratojen ja teiden oltava nykyistä paremmassa kunnossa, mikäli puuta aiotaan jatkossa hankkia omista metsistä aiotulla tapaa.

Hallitus on sitoutunut lisäämään kotimaisen puun saantia. Kotimaisen puun tarvetta lisää tuntuvasti myös Venäjän tavoite korottaa vientipuun tulleja.

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Venäjän puutullien korottaminen aiheuttaa Suomessa akuutin kriisin.

Lähteet: YLE Uutiset