Suomenlinnan Tuntematon sotilas pyrkii uuteen tulkintaan

Helsinkiläinen Ryhmäteatteri pyrkii luomaan uutta kuvaa Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Ryhmäteatterin Tuntematon saa ensi-iltansa Suomenlinnan kesäteatterissa keskiviikkona.

kulttuuri

Ohjaaja Mika Myllyahon mukaan esityksessä tehdään ryhmäteatterilaisten oma tulkinta Linnan tarinasta. Tulkinta eroaa myös Edwin Laineen ohjaamasta elokuvasta.

- Näen hyvänä sen, että esitykseen tulee työryhmämme luoma maailma. Emme pyri pitämään orjallisesti kiinni jostakin vanhasta. Se kuva, joka Edwin Laineen elokuvan kautta on ihmiselle tullut, jossakin mielessä murtuu, arvioi Myllyaho.

Hänen mukaansa tulkinnassa ei voi sivuuttaa nykyajan tapahtumia.

- En ole ohjaajana erityisesti nostanut yhteyttä nykypäivään esiin esimerkiksi Afganistan-kuvastolla tai vastaavalla. Olen halunnut pitää esityksen historiallisessa kontekstissaan. Mutta kyllähän me katsomme Tuntematonta tämän päivän näkökulmasta.

Ryhmäteatterin näytelmässä on sodanvastainen asenne. Ohjaaja Myllyaho on pyrkinyt pohtimaan sitä, mitä sota on, mitä sodassa tapahtuu sekä millaisia tunteita sodassa käydään läpi.

- Sotaan mahtuu monia ideologioita, haaveita ja pelkuruutta. Tällainen historia meillä on ollut, ja se vaikuttaa meihin edelleen. Emmekä voi ajatella, että olisimme jotenkin parempia kuin muut kansat, yhtä lailla meilläkin on tartuttu aseisiin, olivat syyt sitten mitkä tahansa.

Lähteet: YLE Uutiset