Kansainvälinen yhteisö: Miljoona-apua Abbasille

Yhdysvallat ja EU lupaavat satojen miljoonien eurojen arvosta apua palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin nimittämälle uudelle länsimieliselle tilapäishallitukselle.

Ulkomaat

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice ilmoitti maanantaina illalla, että Yhdysvallat luopuu niin taloudellisista kuin poliittisista pakotteista Länsirannalla perustetun Salam Fayyadin hallintoa vastaan.

Yhdysvallat harkitsee nyt muun muassa 86 miljoonan dollarin apua Fatahin turvallisuusjoukoille.

Gazan viime viikolla vallanneelle Hamas-järjestön hallinnolle apua ei anneta, mutta Yhdysvallat valmistelee 40 miljoonan dollarin humanitaarista apua Gazan asukkaille YK:n kautta.

Aiemmin maanantaina myös EU:n ulkoministerit päättivät, että Hamasin viimevuotisen vaalivoiton jälkeen jäädytetty tuki aloitetaan uudelleen uuden tilapäishallinnon osalta.

Myöskään EU ei anna tukea terroristijärjestöksi tuomitsemalleen Hamasille, vaan auttaa Gazan aluetta vain humanitaarisesti YK:n kanssa perustetun avustusjärjestelmän puitteissa.

Virallisen avun jäädyttämisen jälkeen EU-maat ovat antaneet palestiinalaisille humanitaarista apua arviolta 700 miljoonaa euroa.

Myös Israelin ulkoministeri Tzipi Livni sanoi tänään, että Israel harkitsee jäädyttämiensä Palestiinalle kuuluvien tullimaksujen vapauttamista presidentti Abbasin hallinnon käyttöön. Jäädytettyjen tullimaksujen määrä nousee yli 600 miljoonaan euroon.

Reuters, AFP, DPA

Lähteet: Israel kieltää tavaranviennin Gazaan