Koloradonkuoriaisten leviämisriski Suomeen suuri

Koloradonkuoriaisten kulkeutumisriski Suomeen on nyt suurimmillaan.

Kotimaa

Aiemmat vuodet ovat osoittaneet, että kuoriaisten leviämismahdollisuus on suurin juhannuksen tietämillä, yleensä juhannuksen jälkeisinä viikkoina.

Koloradonkuoriaisia esiintyy Baltian maissa ja Venäjällä, josta ne leviävät Suomeen idän ja kaakon suunnalta tulevien ilmavirtausten myötä.

Koloradonkuoriaisriski on suurin Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Ukkosmyrskyjen mukana niitä voi kulkeutua kuitenkin myös muualle Suomeen.

Tänä kesänä ei ole tehty toistaiseksi yhtään havaintoa koloradonkuoriaisista.

Lähteet: YLE Uutiset