Vanhanen pitää EU-sopimusta tyydyttävänä

Pääministeri Matti Vanhanen on tyytyväinen perjantain ja lauantain välisenä yönä saavutettuun sopuun uudesta EU:n perussopimuksesta. Vanhasen mukaan sopimus on Suomen kannalta joka suhteessa tyydyttävä.

Kotimaa

Aamuyöllä päättyneen huippukokouksen jälkeen tiedotustilaisuudessa puhunut pääministeri sanoo, että eri maiden erityisvaatimukset on otettu sopimuksessa tyylikkäällä tavalla huomioon.

Suomen kannalta olennaisin sisältö perustuslaillisesta sopimuksesta on säilytetty, Vanhanen sanoo.

Hän pitää tärkeänä myös sitä, ettei toimielimiä koskevaa sopimusta ole avattu vaan sen toimeenpanoa on lähinnä lykätty.

Salolainen: Myönnytykset Britannialle hyväksi päätöksenteolle Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen arvioi, että Britannialle annetuilla myönnytyksillä unionin tärkeä jäsenmaa saatiin pidettyä mukana päätöksenteossa. Britannia sai neuvoteltua poikkeukset muun muassa muita oikeudellisesti sitovan perusoikeussopimuksen noudattamiseen ja yhteistyöhön oikeus- ja sisäasisoissa. Entinen Britannian suurlähettiläs Salolainen muistuttaa kuitenkin, että EU:hun epäillen suhtautuvat britit saattavat tarkastella uuttakin sopimusta kriittisesti ja vaatia kansanäänestystä. Pääministeri Blair vakuutti Brysselissä, että äänestystä ei tarvita. Stubb ylistää EU-sopua ja Merkeliä Europarlamentaarikko Alexander Stubb on tyytyväinen yöllä aikaan saatuun EU:n perustuslailliseen sopimukseen. Stubbin mielestä uusi EU-sopimus on voitto Euroopalle - epäonnistumiseen ei olisi ollut varaa, koska se olisi merkinnyt todennäköisesti nykymuotoisen EU:n hajoamista tai ydin-Euroopan syntymistä, Stubb arvioi. Stubb uskoo, että uuden sopimuksen myötä EU ottaa paikkansa Yhdysvaltain rinnalla maailmanpoliittisena suurvaltana. EU:n puheenjohtajamaan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ansioksi Stubb laskee sen, että nyt saatiin aikaan paras mahdollinen lopputulos, joka tässä tilanteessa voitiin saavuttaa. - Merkel on juuri nyt kirkkain tähti Euroopan taivaalla, Stubb luonnehtii. Suomikin pärjäsi neuvotteluissa Stubbin arvion mukaan erinomaisesti. Kunnia tästä kuuluu pääministeri Matti Vanhaselle, ulkoministeri Ilkka Kanervalle, Eurooppa-ministeri Astrid Thorsille ja koko neuvottelukunnalle, Stubb kirjoittaa kannanotossaan.

Lähteet: YLE Uutiset