1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Mikä mies on Gordon Brown?

Britannian pääministerinä aloittava skotlantilainen Gordon Brown toimi valtiovarainministerinä 10 vuotta. Yleisen uskomuksen mukaan Blair ja Brown solmivat vuonna 1994 herrasmiessopimuksen, jonka mukaan Brown ei kilpailisi Blairin kanssa työväenpuolueen johtajan paikasta.

Ulkomaat

Sopimuksen solmimispaikaksi väitetään Granita-ravintolaa Lontoon Islingtonin kaupunginosassa, ja salasuunnitelmaa kutsutaankin Granitan sopimukseksi.

Mediassa paistatelleen Blairin varjosta pääministeriksi nouseva Brown on luvannut uudenlaista yhteistyöhön tähyävää, turvallista ja luotettavaa johtajuutta. Toistaiseksi Brownin pyrkimykset yhteistyöhön yli puoluerajojen eivät ole kantaneet hedelmää, sillä liberaalidemokraattien johtaja lordi Ashdown kieltäytyi tarjotusta Pohjois-Irlannin asioiden salkusta.

Hallitukseen odotetaan kuitenkin useita ministerinvaihdoksia, kuten teollisuusministeri Alistair Darlingin nousua valtiovarainministeriksi. Brown on maininnut kiireellisimmäksi tavoitteekseen julkisen terveydenhuoltojärjestelmän vahvistamisen. Hän on luvannut tarttua rivakasti toimeen myös koulujen tason parantamiseksi ja kohtuuhintaisen asumisen järjestämiseksi.

Brown onkin luvannut rakennuttaa vuokrataloja ja puhunut jopa ympäristöystävällisten ekokylien rakentamisesta. Irakin hyökkäystä kannattanut Brown myöntää että monia brittejä raivostuttaneessa hyökkäyksessä on tehty virheitä, joista on otettava opiksi.

Brownia on julkisuudessa kuvattu huippuälykkääksi, mutta myös yrmeäksi ja huumorintajuttomaksi. Brown menetti näön toisesta silmästään 15-vuotiaana loukattuaan itsensä rugby-kentällä. Edinburghin yliopistossa historiaa opiskellut skotti kirjoitti väitöskirjansa työväenpuolueen toiminnasta 1900-luvun alussa. Hän ehti työskennellä paitsi historian tutkijana ja yliopiston lehtorina, myös Skotlannin tv:n toimittajana ennen valintaansa parlamenttiin vuonna 1983.

Brown avioitui vuonna 2000 Sarah Macaulayn kanssa pienimuotoisessa seremoniassa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi, joulukuussa 2001 keskosena syntynyt Jennifer Jane kuoli 11 päivän ikäisenä. Sittemmin pariskunnalle syntyi kaksi poikaa: John vuonna 2003 ja James Fraser vuonna 2006. Sarah Macaulay on toistaiseksi pitänyt matalaa profiilia, eikä ole antanut yhtäkään haastattelua.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi