1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Marilyn Manson avasi taidenäyttelyn

Shokeeraavasta ulkonäöstään tunnettu amerikkalainen rock-muusikko Marilyn Manson on tehnyt uuden aluevaltauksen. Hän on tällä viikolla avannut ensimmäisen taidenäyttelynsä Kölnissä Saksassa.

viihde

Esillä on reilut 30 laulajasta taidemaalariksi siirtyneen Mansonin teosta, jotka hän on maalannut viimeisen vuosien 1999 - 2006 aikana. Akvarellimaalauksien hinnat vaihtelevat 1000 dollarista 55 000 dollariin.

Omien sanojensa mukaan Manson ei olisi ikinä uskonut näyttävänsä töitään kenellekään, saatika avaavansa julkista näyttelyä. Hän aikoo kuitenkin jatkaa uraansa taidemaalarina tulevaisuudessakin.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi