1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Nokia mustalla listalla Yhdysvalloissa

Nokia ja monet muut maailman suurimmista yrityksistä ovat joutuneet Yhdysvaltain viranomaisten listalle yhtiöistä, jotka tekevät kauppaa terrorismia tukevissa maissa.

Hallituksen komission laatimalla listalla ovat Nokian lisäksi muun muassa Siemens, Unilever, Volvo ja Statoil. Maat, joissa kauppaa ei komission mukaan tulisi käydä, ovat Iran, Kuuba, Pohjois-Korea, Sudan ja Syyria.

Tietonsa kaupankäynnistä komissio on poiminut yhtiöiden vuosikertomuksista.

Komissio valvoo sijoittajien oikeuksia ja markkinoiden järjestystä, rehellisyyttä ja tehokkuutta. Sen puheenjohtaja Christopher Cox sanoo The Financial Times -lehdessä, että sijoittajille kuuluu kertoa, jos hänen rahansa menevät epäsuorasti terrorismin tukemiseen tai kansanmurhan rahoittamiseen.

Mustalle listalle joutuneet yritykset arvostelevat sitä, ettei listasta ilmene toiminnan laajuus eikä sekään, joko kaupanteko on lopetettu. Lista julkaistaan kerran vuodessa.

YLE Uutiset Lista komission verkkosivulla englanniksi (siirryt toiseen palveluun)