Taiteilijat työskentelevät vanhoissa teollisuustiloissa

Taiteilijan klassinen työtila pohjoisen puoleisine valoineen ja kattoikkunoineen on todellisuudessa vain harvan taiteilijan ulottuvilla. Suurin osa suomalaisista taiteilijoista työskentelee vanhassa teollisuustilassa.

kulttuuri

Valokuvaaja Jussi Tiaisen tuore kirja ja näyttely Taiteilijatiloja esittelevät 62 suomalaisen taiteilijan työtilat ja niissä syntyneet taideteokset. Taiteilijoiden työtilat ovat Tiaisen mielestä taideteoksia jo itsessään. Hän on päässyt tutustumaan taiteilijoiden työtiloihin, koska kuvaa heidän taideteoksiaan. - Joka taiteilijan työtila on omanlaisensa installaatio. Ne ovat installaatioita, joita ihmiset eivät näe. Ihmiset näkevät taideteokset, jotka poistetaan tästä installaatiosta. Tiaisen mukaan työtila ilman taiteilijoita antaa kuitenkin muotokuvan taiteilijasta. Tila kertoo hyvinkin paljon asioita, vaikka taiteilija ei ole itse fyysisesti läsnä. - Suomen kielen hauskuus ilmenee siinä, että tila on myös mielentila. Työtila kertoo jotakin myös taiteilijan mielentilasta. Työtilat eivät kuitenkaan ole tarkkaan mietittyjä jos tehdään esimerkiksi installaationäyttely. Taiteilijatilat-näyttelyssä esillä ovat muun muassa Outi Heiskasen, Rafael Wardin ja Nanna Suden työtilat.

Näyttely avautuu Helsingin Jugendsalissa keskiviikkona.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset