1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lampaiden ja vuohien BSE-tautitestit lopetetaan

Teurastettaville lampaille ja vuohille tehtävät BSE-tautitestit lopetetaan perjantaina.

Tähänastisten niin sanottujen TSE-testien perusteella on päätelty, että BSE:n eli ns. hullun lehmän taudin esiintyminen EU:n lampaissa ja vuohissa on erittäin epätodennäköistä. Taudin varalta on pitänyt testata teurastuksen yhteydessä yli puolentoista vuoden ikäiset lampaat ja vuohet.

Maa- ja metsätalousministeriön muuttaman asetuksen mukaan ylihuomisesta lähtien pitää testata vain tilalla kuolleet eläimet, joista TSE-tautien löytyminen on todennäköisintä.

Ylihuomenna muuttuvat myös toimenpiteet lampaiden ja vuohien epätyypillisissä scrapie-tapauksissa. Jos tilalla todetaan epätyypillinen scrapie-tapaus, Elintarviketurvallisuusvirasto voi päättää, että tilan muita lampaita ja vuohia ei tarvitse lopettaa, vaan tila voi jatkaa toimintaansa rajoitetusti. Scrapie-tautia on todettu Suomessa muutamia tapauksia lähes vuosittain viimeisten viiden vuoden ajan.

TSE tarkoittaa tarttuvia spongiformisia enkefalopatioita eli joukkoa useilla eri eläinlajeilla esiintyviä samankaltaisia tauteja. Tunnetuin taudeista on pääosin naudalla esiintyvä BSE eli hullun lehmän tauti. Lampailla ja vuohilla esiintyy puolestaan TSE-tauti scrapieta. TSE-taudeista ainoastaan BSE:tä pidetään ihmiselle vaarallisena.