Koe uusi yle.fi

Yleinen asevelvollisuus saa yhä kansan vahvan tuen

Kolme neljästä suomalaisesta tukee yleistä asevelvollisuutta. Ilta-Sanomien teettämän kyselyn mukaan vain viidennes suomalaista kannattaa siirtymistä valikoivampaan asevelvollisuuteen.

Kotimaa

Yleisen asevelvollisuuden suosio on pysynyt viime vuodet vakaana. Kyselyn mukaan nykyjärjestelmän kannalla on 78 prosenttia suomalaista. Kaksi vuotta sitten yleistä asevelvollisuutta kannatti 77 prosenttia suomalaisista.

Kyselyn mukaan erityisesti opiskelijoiden ja työttömien tyytyväisyys nykyjärjestelmään on lisääntynyt kahden vuoden takaisesta.

TNS-Gallupin puhelinkyselyyn vastasi toukokuun lopulla tuhat suomalaista.

Uudet alokkaat astuivat eilen palvelukseen. Asepalveluksen aloitti on noin 14 000 varusmiestä ja 250 vapaaehtoista naista.

Lähteet: YLE Uutiset