Suomen tyydyttävä kuljetuskopterien riisuttuun malliin?

Suomelle on tarjottu riisuttua mallia lähes kolme vuotta myöhässä olevista maavoimien kuljetuskoptereista.

Kotimaa

Suomi tilasi 20 uutta kopteria eurooppalaiselta NH Industriesilta vuonna 2001. Kopterien toimitukset ovat reilusti myöhässä kaikille tilaajille.

Puolustusministeriö neuvottelee parhaillaan korvauksista, jos armeija vastaanottaa alkuperäisestä sopimuksesta poiketen puutteellisesti varusteltuja koptereita. Neuvotteluista odotetaan tuloksia elo-syyskuussa.

Puolustusministeriön materiaaliyksikön johtaja Jari Takanen kertoo YLE Uutisille, että valmistajan Suomelle tarjoamasta väliaikaisesta versiosta puuttuu joitakin järjestelmiä, jotka saadaan kuitenkin mukaan myöhemmin. Lopulliset kopterit saadaan vasta vuosien päästä

Puolustusministeriön arvion mukaan lopullista versiota koptereista joudutaan odottamaan vielä muutamia vuosia.

Takasen mukaansa neuvotteluissa riittää haasteita. Suomen kannalta kyse on sekä rahasta että periaatteesta.

Puolustusministeriössä uskotaan, että Suomi tulee kuitenkin olemaan aikanaan ensimmäisten kopterien vastaanottajien joukossa.

Uusien huippunykyaikaisten NH90-kopterien on määrä korvata maavoimien vanhat Mi8-kuljetuskopterit, jotka poistuvat käytöstä tämän vuoden loppuun mennessä. Kopterit on tarkoitus koota pääosin Suomessa, Jämsässä sijaitsevalla Patrian tehtaalla.

Lähteet: YLE Uutiset