Venäläinen sukellusvene palasi sukellukseltaan pohjoisnavan alle

Molemmat venäläiset sukellusveneet ovat palanneet tutkimusretkeltään pohjoisnapaa peittävän jääpeitteen alta, kertoo uutistoimisto Itar-Tass. Venäläiset Mir-1- ja Mir-2-pienoissukellusveneet sukelsivat yli neljän kilometrin syvyyteen pohjoisnavan alle.

luonto

Mir-1-aluksen miehistö pystytti merenpohjaan metrin mittaisen titaanista tehdyn Venäjän lipun.

Saavutuksesta kertoi ensimmäisenä Venäjän valtiollinen televisio Akademik Fjodorov -tutkimusalukselta. Pohjaan päästiin 4 261 metrissä.

Venäläissuomalaisena yhteistyönä valmistettujen kahden Mir-pienoissukellusveneen matkan tarkoituksena on esittää Venäjän vaatimus merenpohjasta pohjoisnavan alla.

Venäjän mukaan sen mannerjalusta ulottuu Siperiasta pohjoisnavalle. Mir-1-aluksen matkassa oli myös kaksi Venäjän parlamentin eli duuman jäsentä.

Tutkimusretken vaikein osuus on paluumatkalla, jolloin pitää löytää jääpeitteestä aukko.

Pohjoisen Jäämeren maat ovat kiistelleet öljy- ja maakaasurikkaiden vesialueiden jaosta vuosia. "Sisäpolitiikka syynä" Suomalaisasiantuntijan mukaan Venäjän pohjoisnapasukellusten taustalla ovat ennen kaikkea sisäpoliittiset syyt. Aamu-TV:n haastatteleman Aleksanteri-instituutin yhteyspäällikön Timo Hellenbergin mukaan operaatiolla tähdätään jo tuleviin presidentinvaaleihin. - Sisäpoliittiset tavoitteena on ehkä näyttää se, että Venäjällä on tällainen yhtenäinen kyky toimia kansainvälisen paineen alaisena ja tietyllä tavalla osoittaa ennen tulevia presidentinvaaleja, että nykyinen hallinto kykenee toimimaan päättäväisesti ja ajamaan federaation etuja tällaisessa tilanteessa, Hellenberg arvioi. Kanada arvostelee Venäjän pyrkimyksiä

Kanada ei ole tyytyväinen Venäjän tutkimusretkiin. Maan ulkoministeri Peter MacKay arvostelee Venäjän pyrkimyksiä merkitä Pohjoisnapa omaksi alueekseen. MacKayn mukaan Venäjän toimet muistuttavat siirtomaavalloittajien toimia 1400-luvulta.

Ulkominsteri MacKay sanoo, että myös Kanadalla on täysin perustellut syyt arktisten merialueiden hyödyntämiseen. Kanadan ulkoasiainhallinnon mukaan Venäjän lipunupotus oli lähinnä näytösluontoinen tempaus.

Pohjoisnapaa ympäröivien merialueiden kätkemistä luonnonvaroista ovat kiinnostuneet Venäjän ja Kanadan lisäksi myös Yhdysvallat, Norja ja Tanska.

Lähteet: AP, Itar-Tass, AFP, Reuters, YLE Uutiset