1. yle.fi
  2. Uutiset

Viikinkilaiva pääsi perille Dubliniin

Tanskasta heinäkuussa lähtenyt viikinkilaivan kopio on saapunut Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin. Laiva saapui satamaan torvia töräytellen vastaanottajien hurratessa.

kulttuuri

Aluksen 65-jäseninen miehistö vaikutti ikionnelliselta kuusi viikkoa kestäneen merimatkan jälkeen. Matkaa taitettiin Skandinaviasta Skotlannin kautta Irlanninmerelle, missä laiva joutui keskelle kovaa merenkäyntiä.

Aluksen kapteeni Poul Nygaard kertoi, että miehistö juhlistaa onnistunutta matkaa illalla irlantilaisessa pubissa.

Merimatka oli runsaat 1 800 kilometriä pitkä. Huonosta säästä alus kärsi jo Norjan rannikolla, ennen kuin nykyviikingit pääsivät ylittämään Pohjanmerta. Aluksenaan miehistöllä oli kaikkien aikojen suurin viikinkilaivan kopio, 30 metriä pitkä ja neljä metriä leveä Havhingsten af Glendalough eli Glendalough'n meriorhi. Se jäljittelee Roskilden salmesta Tanskasta löydettyä 1000-luvun sota-alusta, joka rakennettiin aikoinaan Irlannissa. Kaikki työ tehtiin tälläkin kertaa viikinkiajan välineillä. Laudat sahattiin tammesta ja liitettiin toisiinsa käsintaotuilla rautanauloilla ja -niiteillä. Köyttä kului kaksi kilometriä. Alus viivähtää Dublinin viikinkimuseossa ensi vuoteen, jolloin seilataan takaisin Roskildeen. Dublin sai alkunsa 800- ja 900-lukujen viikinkiasutuksesta. AP, Reuters

Lue seuraavaksi