1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Euroopassa yhä useampi paranee syövästä

Uusimman Eurocare-tutkimuksen mukaan syövästä parantuneiden määrät ovat kasvaneet Euroopassa. Lisäksi erot syöpäkuolleisuudessa ovat pienentyneet eri maiden välillä.

Poikkeuksena ovat Britannia ja Tanska, joissa syöpäkuolleisuus ei ole laskenut muun Länsi-Euroopan tahtiin, vaikka maat käyttävät terveydenhoitoon paljon rahaa. Tutkimuksessa oli mukana 23 maata.

Keskimäärin syöpäpotilaiden selviytymisaste oli viiden vuoden hoitojaksolla 57 prosenttia, minkä saavuttivat muun muassa Suomi, Ruotsi ja Norja. Jos kaikissa Euroopan maissa päästäisiin samaan, syöpäkuolemien määrä laskisi 150 000:lla eli 12 prosentilla koko Euroopan tasolla.

Yleisimmästä syövistä eli suolisto-, keuhko-, rinta-, eturauhas- ja munasarjasyövistä potilaat selviävät parhaimmin Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta. Seuraavaksi parhaiten potilaat parantuvat Etelä-Euroopassa. Syöpätilaston peränpitäjiä ovat itäisen Euroopan maat.

Tutkijat sanovat, että Britannian ja Tanskan keskivertoa huonompi tulos syöpähoidoissa kertoo, etteivät maiden terveydenhoitojärjestelmät toimi riittävän tehokkaasti merkittävistä rahamääristä huolimatta.

Reuters