Ukkonen häiritsi valtakunnallisia radiokanavia

Poikkeuksellisen raju ukkoskuuro häiritsi monen valtakunnallisen radiokanavan lähetyksiä keskiviikkona aamupäivällä. Noin kello 11:n aikaan alkaneet lähetyshäiriöt ja -katkot johtuivat muun muassa salaman aiheuttamasta viasta Digitan verkonhallintakeskuksessa.

Kotimaa

Ukkonen rikkoi verkonhallintakeskuksen tekniikasta radiolähetysten äänimatriisin piirikortteja ja sähkönsyötön laitteita. Lisäksi korjaustoimia hidasti palohälytys, jonka seurauksena kaasusammutusjärjestelmä laukesi ja esti työskentelyn tiloissa joksikin aikaa.

Ukkoskuuro aiheutti merkittävän lähetyskatkoksen kaupallisen Metroradion radiolähetyksiin. Kanavat olivat poikki noin kolmen tunnin ajan koko Suomessa. Lähetykset alkoivat kuulua jälleen noin kello 14:n jälkeen. Katkoksen syynä oli siirtoyhteyksiin tullut vika. Metroradion kanavia ovat Suomipop, Classic radio, Metro FM ja Groove FM.

YLEn valtakunnalliset radiokanavat mykistyivät noin tunniksi ja alkoivat kuulua jälleen puolilta päivin. Uudellamaalla katkesivat kaikki YLEn radiolähetykset, myös maakuntaradiot. Muut YLEn maakuntaradiot kuuluivat normaalisti valtakunnallisen lähetyksen katkoksen aikaan.

NRJ:n lähetyksissä Helsingissä oli pahimman ukkoskuuron aikaan parin minuutin katkos, jonka jälkeen lähetyksissä siirryttiin käyttämään varalinkkiä. Myös Porista on tullut ilmoitus lyhyestä katkoksesta NRJ:n lähetyksissä.

Radiotalo SBS:n omistamilla radiokanavilla Voicella ja Iskelmällä lähetys pätki, mutta yhteydet eivät menneet kokonaan poikki missään vaiheessa. Kaakkois-Suomessa Kotkassa Iskelmä-kanavalla oli lyhyt katkos iltapäivällä. Radio Novalla ei ollut päivän aikana ongelmia radiolähetyksissä.

Lähteet: YLE Uutiset