1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lukijoiden kokemuksia aamupäivän ukkosesta

Voimakas ukkonen katkoi sähköjä laajalla alueella ja aiheutti monenlaisia ongelmia muun muassa liikenteelle.

Lähdin pyörällä kotoa juuri kun ukkosmyrsky räjähti, fillarilla yritin eteenpäin rankkasateessa likomärkänä. Ison Pajan kohdalla silmissä välähti ja tärykalvot melkein puhkesivat kun salama iski johonkin viereen. Kelailin siinä että iskikö minuun ja olenko hengissä, sen verran säikähdin että sotkin töihin semmosta vauhtia että tais tulla uus "rataennätys". - SS Mä olen duunissa meren rannalla. Ensin oli pitkän aikaa pimeetä kuin yöllä. Se oli aika outoa kun kaikki sataman ja Larun valot oli päällä ja kello oli kuitenkin jotain 10. Täältä näki hyvin kun Viron puolella ja meren päällä salamoi ihan hemmetisti. Se oli siistin näköstä. Ja ukkonen jyrisi koko aika. Salamat tuli koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi ja jyrinä kävi vaan kovemmaksi. Yht'äkkiä se roihu oli tässä päällä ja vettä tuli joku parikyt minuuttia ihan holtittomasti. Salamoi vaan ja ukkonen jyrisi niin että tän talon ikkunat vaan helisi. Onneksi sai istua sisällä eikä tarvinnut kastua. Sit se oli aika nopeesti ohi ja ilma kirkastu taas. - Jussi Päätin aamulla kun keli kotona Tikkurilassa näytti niin tylsältä, että lähden 1v poikani kanssa piipahtamaan Itäkeskuksessa. Menomatka sujui ihan kivasti, kunnes metro pysähtyi Kalasataman jälkeen, tuli ilmoitus että sääoloista johtuen olemme nyt tässä hetkisen. Mikäs siinä, komeat oli näkymät kun myrsky meuhkasi suoraan päällä. Metron vaunukin kärsi sen verran, että katto alkoi vuotaa. Jonkun ajan kuluttua pääsimme jatkamaan hetkellisesti matkaa, sitten pysähdyimme samasta syystä. Lopulta pääsimme Itäkeskukseen, mutta siellä jonkun aikaa pyörittyämme katkesivat sähköt. Oli melkoisen hassua kävellä hämärällä ostarilla kun kauppojen ovet oli pistetty säppiin ja ihmisetkin olivat aivan hiljaisia. - Heidi Hämeentieen alapäässä, minne vesi laskee linjoja myöten, vesi virtasi niin korkealla, että muoviset työmaatolpat kelluivat. Paikoin vettä oli Hämeentiellä niin paljon, että se nousi jalkakäytävälle asti.- Aleksi Puoli yhdentoista aikaan taivas oli Otaniemessä aivan sysimusta ja ulkona oli pimeää kuin keskellä yötä. Kaikki katuvalot paloivat ja sinne olisi tarvinnut taskulampun mukaansa, että olisi nähnyt mihin on astumassa. Yhdessä välissä kuului hurja räsähdys kaikkien talon rakenteidenkin läpi. Juuri sanottiin toisillemme, että se kyllä osui johonkin ja hetkeä myöhemmin koko niemi pimeni. - Niko Heräilin aamulla 10 tietämissä, jyrisi jo silloin ja oli todella pimeää. Aluksi otin ihan rennosti ja keittelin kahvit. Lueskelin lehteä ja taustalla soi radio. Myöhemmin radiosta tiedotettiin tuosta Ilmatieteenlaitoksen antamasta tiedotteesta jossa varoitettiin rajusta ukkosesta. Koko tänä aikana jo salamoi koko ajan tunnelma oli kuin suoraan diskossa, koko ajan vilkkui ja välkkyi. Hetkeä myöhemmin tiedotteen kuultua pamahti niin lujasti, että sähköt katkesivat. Sähkökatkon aikana tuntui ettei ukkonen ota laantuakseen, salamat senkuin pahenivat osittain. 15-20 minuutin kulttua sähköt palasivat ja sen jälkeen oikeastaan ukkonenkin otti laantuakseen. Kännykässäkin riitti verkkoa vaikka lähistön tukiaseman tuntumaan salamoi ahkerasti. Tämä kokemus Leppävaarasta. - Peke Heräsin siinä kymmenen maissa, ennen kuin myrsky alkoi pauhata. Oli pimeää ja ajattelin, että pilvet ottavat väriä merestä. Asun meren rannalla Espoon Otaniemessä. Sitten alkoi kauhea jytinä, kun myrsky läheni meitä. Sähköt katkesivat ja joskus näkyi haarakkaita salamoita. Taisin iskeä ainakin kerran ihan lähelle, koska ensin näkyi salama ja sitten räjähti todella kovaa. Iski luultavasti mereen, joka erottaa meidät Munkkiniemestä. En edes muista milloin viimeksi olen näin kovaa myrskyä nähnyt. Ukkosen tekee kamalammaksi pelko, joka kohdistuu minun osaltani isoihin myräköihin. - Sanni Kävelin Pasilan juna-asemalla hirveässä kaatosateessa ja yritin puhua kännykkään, kun salama välähti ja iski lähes samaan aikaan vieressäni. Puhelu katkesi siihen, onneksi ei elämänlanka. - Krisu Olimme tupakalla Espoon Leppävaarassa, kun salama iski vain arviolta muutaman metrin päähän. Iskun jälkeen sähköt katkesivat. Vettä tuli kuin sieltä kuuluisasta Esterin p:stä. - Mikko Työkavereiden kanssa oltiin katselemassa ukkosmyrskyä kattoparvekkeelta Ilmalassa. Nähtiin neljä salamaa kun osui kohteeseen. Ensimmäinen osui Vesilaitoksen kattoon (kipinät sinkosi), toinen osui maahaan (kipinöi) meistä parin sadan metrin päästä Postintaival 7:stä, kolmas osui nähtävästi johonkin muuntajaan lännen suuntaan, joka rupesi savuamaan. Neljäs osui teidän (YLEn) torniin (ilman näkyviä haittoja). - Kim En tiedä kuinka paljon laajemmaltakin alueelta, mutta ainakin koko Otaniemestä (Espoo) kaikki sähköt katkesivat n. klo 11.00. Kaikki rakennukset pimenivät ja vain varauloskäyntien vihreät valot paloivat. Työskentelen Otaniemessä merkittävässä tutkimuskeskuksessa ja kuvittelin, että siinä rakennuksessa ainakin voisi kuvitella olevan kaikki mahdolliset suojaukset, mutta katkos sammutti kaiken. Sähkökatkoksen alettua lähdin autolla Otaniemen "kauppakeskukseen" eikä matkalla näkynyt yhtään rakennusta jossa olisi valot. Kaupat ja kaikki toimistotkin olivat pimeinä. Kuulin että työpaikkani toimitilat olisivat evakuoitu - ilmeisestivaarallisten aineiden takia. Prosessien ohjainlaitteethan olivat sammuneet. Kaupat ja muutkin yritykset kokivat varmasti melkoisia tietohäviöitä. Vasta puolen tunnin kuluttua sähköt palasivat. En tiedä onko vastaavaa käynyt ukkosen takia koskaan. Soitin vaimolleni, joka työskentelee Vantaan Tikkurilassa ja sielläkin oli harvinaisen kovaa salamointia ja ukkosta, eli ukonilma on ollut TODELLA laajalla alueella. - Juho Olin työpaikallani Helsingin Aker Yardsin telakalla, kun tähän rakennukseen iski salama. Hirvittävä valkoisuus levisi joka puolelle ja todella kova pamaus samantien. Meidät kaikki sadat ihmiset evakuoitiin pihalle muutamassa minuutissa. - Jussi Ostin Töölön torilta vihanneksia. Kysyin kuinka myyjät pärjäsivät ukkosmyrskyn aikana. "Olen seissyt tässä 42 kesää ja koskaan en ole aiemmin joutunut hakemaan taskulamppua keskellä päivää, niin pimeää oli". - Annikka Alanko