Lintujen syysmuutto käynnissä

Lintujen syysmuutto on parhaillaan hyvässä vauhdissa. Suomesta on lähtenyt matkaan jo kymmeniä miljoonia lintuja. Nyt liikkeellä olevista lajeista valtaosa on yöllä muuttavia pikkulintuja, kuten pajulintuja, kerttuja ja sieppoja.

luonto

Myös suurikokoisempien lajien muutto on käynnistynyt. Tarkkailupaikoilla on havaittu muun muassa jouhisorsien muuttoparvia.

Lähiviikkoina muutto monipuolistuu ja muuttuu entistä näyttävämmäksi. Esimerkiksi kurkien muuttajamäärät ovat toistaiseksi olleet pieniä.

Lähteet: YLE Uutiset