Koe uusi yle.fi

Puheista huolimatta CD-levyjen kauppa ei ole kuollut

CD-levyjen kauppa voi hyvin, vaikka alaa on oltu kuoppaamassa jo pitkään. Ääni- ja kuvatallennetuottajien tilastoissa näkyvä myynnin lasku ei levykauppiaiden mukaan ole totuus. Levykaupat tilaavat tavaransa yhä enemmän suoraan ulkomailta, eikä tuonti näy tilastoissa.

talous

CD-levy on julistettu kuolleeksi jo moneen otteeseen, ja musiikkikauppa on monen mielikuvissa jo siirtyy Internetiin. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Esimerkiksi helsinkiläinen levykauppa Keltaisen Jäänsärkijä tuplasi taannoin tilansa, ja kauppa käy. Samaa sanotaan Kuopiossa, Oulussa, Turussa ja Jyväskylässä toimivasta levykauppa X:stä.. Myös Anttilasta kerrotaan, että hyvin pyyhkii tavarataloillakin.

Moni oli lyömässä naulaa levykaupan arkkuun, kun hollantilainen Free Record Shop ilmoitti lopettavansa Suomessa. Esiin kaivettiin ääni- ja kuvatallennetuottajien tilastot, joiden mukaan CD-myynti laskee selvästi koko ajan.

Tilastoissa eivät kuitenkaan näy ne levyt, joita levyliikkeet tilaavat suoraan ulkomailta. Keltaisen Jäänsärkijän Kari Nissi sanoo, että tuonnin osuus on suuri.

Radioiden soittolistat täyttävän hittimusiikin myynti on laskussa, mutta kaikki muu menee paremmin kuin koskaan. Levykauppiaat tähdentävät laajan valikoiman merkitystä.

Niin laittoman kuin laillisenkin nettilataamisen on uskottu tuhoavan levykaupan. Levykauppiaiden mukaan hyllyjä pläräämään ovat kuitenkin ilmestyneet juuri ne kaikkein näppärimmät tietokoneenkäyttäjät.

Lähteet: YLE Uutiset