Israelin pääministeri uhkaili Hamasia

Israelin pääministeri Ehud Olmert varoittaa palestiinalaisia Gazasta Israeliin kohdistuvien raketti-iskujen seurauksista. Olmertin mukaan Israel tavoittaa raketti-iskujen tekijät olivat he ketä tahansa ja missä tahansa.

Ulkomaat

Israelin pääministeri ilmoitti näkemyksestään palestiinalaisten tulitettua tänään Gazan alueelta Israelia raketeilla ja kranaatinheittimillä. Yksi ammuksista räjähti lähellä päiväkotia Sderotin kaupungissa.

Kukaan ei kuitenkaan kuollut tai saanut vammoja. Palestiinalaisten Islamilainen Jihad -järjestö ilmoitti olevansa iskun takana.

Israelin parlamentin ulko-ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Tzahi Hanegbi arvioi, että Israelin on lähiaikoina käynnistettävä laaja operaatio Gazaan raketti-iskujen lopettamiseksi.

Gaza on on kesäkuun puolivälistä lähtien ollut Hamas-liikkeen hallussa sen karkotettua alueelta palestiinalaisten presidentin Mahmoud Abbasin kannattajat.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset