Elokuva-alan toimijat tapasivat kulttuuriministerin

Elokuvatuottajien tuotantosulku nousi ykkösaiheeksi alan toimijoiden ja kulttuuriministerin tapaamisessa torstaina. Elokuvatuottajat julistivat tuotantosulun tämän viikon alussa, kun kulttuuribudjetista ei löytynytkään lisärahoitusta kotimaiselle elokuvalle.

kulttuuri

Kulttuuriministeri Stefan Wallin ei myönnä luvanneensa lisärahoitusta, vaan vain pyrkivänsä saamaan sitä.

Tapaamisessa mukana olleen Elokuvasäätiön toimitusjohtajan Irina Krohnin mielestä tapaaminen oli hedelmällinen.

- Me sivusimme tietysti elokuvan rahoitusongelmaa ja sitä vartenhan on hallitusohjelmakirjaus. Kokous ei varsinaisesti liittynyt tähän akuuttiin kriisiin, mutta tietysti toivomme, että jos ministerillä on pitkäjänteinen suhtautuminen ohjelman tavoitteeseen, se helpottaa tilannetta. Rahoituskriisi uhkaa kohta elokuvien määrää, ja jo nyt se uhkaa elokuvien laatua, Krohn sanoo.

YLE Uutiset