1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Pubin parkkipaikan alta löytyi viikinkilaiva

Brittiläinen arkeologi uskoo löytäneensä tuhat vuotta vanhan viikinkilaivan rungon luoteisenglantilaisen pubin parkkipaikan alta.

Professori Stephen Harding kertoo havainneensa maan alta tutkan avulla viikinkilaivaa erittäin läheisesti muistuttavan aluksen.

Nottinghamin yliopiston tutkija Harding sanoo laivan olevan mahdollisesti ajalta, jolloin viikingit asettuivat asumaan Meolsin kylään Merseysiden alueelle. Meolsissa on yksi parhaiten säilyneistä viikinkiasutuksista Britanniassa.

Harding etsii parhaillaan rahoitusta arkeologisille kaivauksille päästäkseen 2-3 metrin syvyydessä vetisessä savessa makaavan aluksen kimppuun.

- Vaikka emme vielä tiedä, minkä tyyppisestä aluksesta on kyse, varmaa on, että alus on todella vanha. Pohjoismainen klinkkerirakenne, aluksen paikka ja sijainti viittaavat siihen, että se saattaisi olla kuljetusalus ajalta, jolloin viikingit asuttivat aluetta tai ainakin pian sen jälkeen, Harding sanoo.

Alus löydettiin ensimmäisen kerran jo 1938. Pysäköintialuetta rakentaneet työntekijät saivat osan aluksesta näkyviin, mutta esimies käski heidän haudata laivan takaisin maan alle ja jatkaa rakennustöitä.

Harding uskoo, että alukseen on mahdollista päästä käsiksi myös viereisen pubin kellarin kautta. Vieraiden olisi lopulta mahdollista myös ihailla laivaa kellarissa pubireissunsa ohella.

AFP