1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kolumbia vaatii Chiquitan sakkorahoja

Kolumbia vaatii Yhdysvaltoja siirtämään banaaniyhtiö Chiquitalle määrätyt sakkorahat Kolumbiaan. Kolumbia haluaa, että sakkosummalla perustetaan rahasto puolisotilaallisen ryhmän kuolemanpartioiden uhrien omaisille.

Oikeus tuomitsi tiistaina Chiquitan 18 miljoonan euron sakkoihin suojelurahan maksamisesta pahamaineiselle oikeistolaiselle AUC-ryhmälle Kolumbiassa. Banaaniyhtiö maksoi suojelurahaa AUC:lle 1,25 miljoonaa euroa vuosina 1997 - 2004.

Kolumbian viranomaisten mielestä on törkeää, jos Chiquitan sakkorahat jätetään Yhdysvaltoihin.

Sekä Yhdysvallat että EU pitävät AUC-ryhmää terroristiliikkeenä. AUC perustettiin 1960-luvulla suojelemaan rikkaita maanomistajia vasemmistolaisten sissien hyökkäyksiä vastaan.

Chiquita puolestaan on sanonut yrittäneensä suojella työntekijöitään AUC:n avulla.