Belgian valtiolta puuttuvat yhteiset juuret

Ellei Belgiaa jo olisi, vaivautuisiko kukaan enää keksimään sitä? Kysymyksen esitti brittilehti The Economist, kun Belgiassa oli etsitty hallituspohjaa tuloksetta kolme kuukautta. Kysymyksen ydin kuului, onko maalla enää merkitystä edes belgialaisille itselleen. Lainsäädännöllisesti siteitä on katkottu jo pitkään.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Belgia jaettiin virallisesti nykyisiin kielialueisiinsa 1960-luvulla, mutta siemenet kylvettiin jo 400-luvulla, kun hollantia enteillyttä germaanikieltä puhuneet frankit asuttivat alueen pohjoisosat. Etelässä puhuttiin Rooman vallan perintönä kansanlatinaa, josta kehittyi ranska. Nimensä alueelle oli antanut belgien kelttiheimo, joka oli joutunut taipumaan etenevän roomalaisarmeijan valtaan. Ensimmäisen asutuksen jälkiä Belgiasta tunnetaan yli 8 000 vuoden takaa.

Vuosisatojen varrella nykyisellä Belgialla on ollut monta muutakin isäntää. Alueen oman pojan, Valloniassa syntyneen ja Euroopan valtiaaksi nousseen frankkikuningas Kaarle Suuren jälkeen valtaa pitivät Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja burgundilaishallitsijat. Samalla kauppa alkoi kukoistaa Euroopassa, ja jo keskiajalla moni nykyinen belgialaiskaupunki varttui etenkin tekstiiliteollisuuden keskukseksi.

Valtiona Belgia pilkisti ensi kertaa 1500-luvun lopulla. Euroopan mahtimaa oli tuolloin Espanja. Protestanttiuskoaan puolustautunut Hollanti julistautui itsenäiseksi vuonna 1585, mutta alueen eteläiset osat - nykyinen Belgia - jäivät osaksi Espanjaa. Siltä valta siirtyi 1700-luvulla Itävallalle ja Ranskalle. Kun Eurooppaa vuonna 1815 jaettiin Napoleonin jäljiltä, Belgian viimeiseksi isännäksi ennen itsenäistymistä tuli Hollanti. Valloonit pitivät aluksi valtaa Vuonna 1830 belgialaiset kapinoivat eroon Hollannista. Ulkomaita hiertäneet ajatukset Ranskaan liittymisestä haudattiin, ja seuraavana vuonna syntyi Belgian kuningaskunta. Sen kieli oli ranska, ja valta oli teollisuusvallankumouksen vaurastuttamassa Valloniassa. Flanderi oli pitkään valtakunnan maatalousvaltaista takamaata, jonka kieltä hollantia ei kelpuutettu virallisissa yhteyksissä sataan vuoteen. 1950-luvulla talouden painopiste alkoi kuitenkin liukua pohjoiseen. Etelän ennen niin tärkeät hiili- ja terästeollisuus menettivät merkitystään, mutta pohjoinen vaurastui uudenaikaisten teollisuudenalojensa myötä. Tällä hetkellä tärkein on kemianteollisuus - Antwerpeniä suurempi petrokemian keskittymä on vain Yhdysvalloissa Houstonissa. Flanderin tulevaisuutta suunnitellaan kuitenkin ennen muuta tietoteollisuuden varaan. Maanviljelijöitä alueella on nykyisin vähemmän kuin missään muualla EU:ssa.

Talouden nousun myötä kasvoivat flaamien valtatoiveet. 1960-luvun alussa vaatimukset yltyvät mielenosoituksiksi, jotka johtivat kielialueiden tunnustamiseen myös muodollisesti. 1970-luvulla Flanderin, Vallonian ja Brysselin talousalueet saivat poliittista itsemääräämisvaltaa, ja vuodesta 1984 sitä on ollut myös Itä-Belgian rajan saksalaissaarekkeilla.

Jos Belgiassa päädytään valtion hajottamiseen, sen juuret ovat nähtävissä noissa lakimuutoksissa, jotka jatkuivat 1990-luvulla. Niillä on vähitellen lisätty alueiden ja maakuntien oikeuksia ja velvollisuuksia. Vuonna 1993 otettiin iso askel tekemällä Belgiasta liittovaltio.

Hallitusneuvottelut yhä tuskallisempia Kesäkuun parlamenttivaalit voittaneet flaamipuolueet haluaisivat jatkaa keskusvallan murtamista, vallooneille riittää jo. Flaamien voittajapuolueen kristillisdemokraattien johtaja Yves Leterme nosti kädet pystyyn elokuussa. Hänen mukaansa valloonipuolueet olivat seinä, jonka läpi enemmistön tahtoa oli mahdoton saada hallitusohjelmaan. Flaamit puolestaan vastustavat valloonien hanketta, joka lisäisi heidän poliittista valtaansa kaksikielisellä pääkaupunkiseudulla.

Valloonit tuskin surevat hallitusneuvottelijan vaihtumista. Olihan Leterme lohkaissut muun muassa, että Belgian kielialueita yhdistävät vain kuningas, jalkapallo ja jokunen olutmerkki. Edes ranskankielinen sisarpuolue ei ollut huvittunut, kun Leterme lisäsi vielä, että Belgia on "historian erehdys". Hallituksen muodostamista yrittää nyt Letermen puoluetoveri, parlamentin alahuoneen puhemies Herman Van Rompuy.

Vuonna 1988 hallitussovun löytyminen vaati 148 päivää. Oletettavasti jonkinlainen kompromissi saadaan tälläkin kertaa vielä aikaan, mutta miten käy seuraavien parlamenttivaalien jälkeen vuonna 2011? Entinen pääministeri Wilfried Martins sanoo, että 1980-lukuun verrattuna jo nyt moni epämuodollinen neuvottelutie on katkennut ja yhteinen tavoite kadonnut.

Anniina Wallius, YLE Uutiset (siirryt toiseen palveluun) >>> Brysselistä tuli vaivihkaa EU:n pääkaupunki (siirryt toiseen palveluun)