Lohikäärmeitä ja laittomia abortteja

20. kertaa järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa -festivaali täyttää Helsingin elokuvateatterit laadulla, riemulla ja shokeilla. Elokuvan ystävien aika ei käy pitkäksi 20. - 30. syyskuuta kestävillä festivaaleilla, jotka tarjoavat uusia kokemuksia jokaisen makuun.

kulttuuri

Hämäräperäisenä pikku elokuvajuhlana aloittanut Rakkautta & Anarkiaa ei ole kasvunsa myötä jämähtänyt paikalleen. Ennakkoluulottomuus näkyy kurkotuksena kohti uusia maantieteellisiä alueita ja mielenkiintoisia tekijöitä elokuvailmaisun valtavirrassa ja sen äärirajoilla. Festivaalin järjestäjien mukaan eniten kiinnostusta on herättänyt festivaalin avannut Control. Rock-valokuvaajana mainetta niittäneen Anton Corbijnin esikoisohjaus kuvaa Joy Division -yhtyeen laulajan Ian Curtisin traagisen tarinan mustavalkosävyin ja kumartelematta. Muita ennakkomyynnin suosikkeja ovat olleet anime-elokuva Paprika, Harmony Korinen ohjaus Mister Lonely sekä korealaisen Kim Ki-dukin Breath. Festivaalin suosituimpiin elokuviin on ollut vuosi vuodelta vaikeampi saada lippuja, ellei ole aikaisin liikkeellä. Nytkin oli noin kolmekymmentä elokuvaa varattu loppuun. Varaukset piti lunastaa perjantaihin mennessä. Yksittäisiä lippuja on vapautunut lähes jokaiseen näytökseen. Ainoat täysin varatut näytökset ovat Studio Ghiblin uuden anime-elokuvan Maameren tarinat kaksi näytöstä. Maameren tarinatjatkaa kovatasoisen animen sarjaa

Japanilaisen Studio Ghiblin uusin anime-elokuva Maameren tarinat ( Gedo Senki, 2006) perustuu Ursula LeGuinin romaaneihin ja on ohjaajansa Goro Miyazakin esikoiselokuva. Se perustuu Maameri-sarjan kolmanteen osaan ja sarjan alkuperäiseen finaaliin Kaukaisin ranta. Synkkää menneisyyttään pakenevan prinssi Arrenin ja arkkimaagi Gedin taistelu pimeää vastaan on synkkä, jännittävä ja paikoin kipeäkin tarina, joka ei sovellu perheen pienimmille. Taika haihtuu maailmasta, lohikäärmeet kääntyvät toisiaan vastaan ja hämärän varjo laskeutuu Maameren maailman ylle. Päivä päivältä synkemmäksi käyvästä maailmasta on vaikea löytää toivoa. Paikoin tavallisen fantasiaseikkailun tasolle jämähtävä elokuva hyötyy älykkäästä tarinasta sekä muutamasta elokuvallisesta oivalluksesta. Sen on kuitenkin vaikea vastata täysimittaisesti odotuksiin, jotka juontavat ohjaajan isän Hayao Miyazakin maineesta Japanin menestyneimpänä animaatio-ohjaajana. Goro Miyazakin elokuva eroaa monella tavoin siitä, mitä Miyazakin nimeltä on totuttu odottamaan. Ehkä merkittävin ero on Studio Ghiblin aiemmista elokuvista tuttujen omaperäisten otusten marssittaminen ulos valkokankaalta. Ökkömönkiäiset ovat jättäneet tilaa ihmisten keskinäisille ristiriidoille ja pimeydelle, joka hiljalleen hävittää taikuuden Maameren maailmasta. Elokuvan taustalla on Ghiblille tuttu pohdinta ihmisen ja luonnon suhteesta. Siinä mielessä se muistuttaa Hayao Miyazakin Prinsessa Mononoken taistelua luonnon yltiöpäistä hyväksikäyttöä vastaan. Isä-Miyazakin elokuvien rinnalla Maameren tarinoilla ei ole mitään hävettävää. Silti siltä odottaisi hiukan uusia keksintöjä tai vielä soljuvampaa kuvakerrontaa. Etenkin LeGuinin runollisia vertauskuvia olisi voinut hyödyntää omaperäisemmin.

Oman vivahteensa elokuvaan tuo siinä sivuttu isä - poika-suhde, jolla lienee kosketuskohta ohjaajan elämään. Animemaestro Hayao Miyazaki katkaisi ennen Maameren tarinoiden ensi-iltaa välit poikaansa, joka ei hänen mukaansa ollut valmis täyspitkän elokuvan ohjaamiseen. Myöhemmin vanhemman Miyazakin kerrotaan kuitenkin pitäneen poikansa elokuvasta, jota hän luonnehti aidoksi. Goro Miyazaki vierailee festivaalin aikana Suomessa yhdessä Studio Ghiblin valtuuston kanssa. Ohjaaja esittelee elokuvansa sen molemmissa festivaalinäytöksissä. Cannesin yllätysvoittaja vetää hiljaiseksi Terveys on vaakalaudalla useammassakin tämän vuoden festivaaliohjelmiston elokuvassa. Siinä missä Michael Mooren dokumentti Sicko keskittyy terveyden kaupallistumisen sisältämään kieroon ristiriitaan rahan ja elämän välillä, on fiktion muodossa tarjolla jotain paljon synkempää. Romanialaisen Cristian Mungiun elokuvassa 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (4 luni, 3 saptamini si 2 zile, 2007 ) tavallisen ihmisen elämä ei paljon paina Ceaucescun ajan Romaniassa.

Mungiun elokuva kertoo laittoman abortin vaikutuksesta kahden nuoren naisen elämään. Ohjaaja kuvaa lakonisesti kommunistisen Romanian arkea, jossa laittomat teot, lahjonta ja auktoriteettien miellyttäminen ovat välttämättömiä jokapäiväisen selviämisen kannalta. Abortti vie opiskelijatytöt kierteeseen, jossa yhä ikävämmät salaisuudet ja pakotetut teot seuraavat toisiaan.

Lopputuloksena on aivoja kiristävällä jännityksellä ladattu elokuva, jonka aikana sen henkilöiden arkinen kauhu ja ahdistus tulevat liki piinaavina.

Vastapainoksi hymy nousee suupielille byrokratian porsaanrei'illä pelailun tuoman nautinnon myötä.

Kahden vuosikymmenen takainen Bukarest on puhallettu henkiin kalseana ja arkisen autiona. Käsivaralla kuvattu kaupunki ja sen ihmiset tuntuvat alusta asti tutuilta, mutta eivät aivan turvallisilta. Toden tuntu, jännitys ja tiukka taiteellinen osaaminen välittyvät parhaimmin lähes pilkkopimeässä kuvatuista otoksista, joissa sieltä täältä esiin tupsahtavat valot ja värit maalaavat valkokankaalle silmää miellyttäviä muotoja vaikka sitten porraskäytävän kaiteesta.

Alun huvittavat pienet laittomuudet ja salaisuudet paisuvat kipeiksi valheiksi ja kilpailuksi kanssaihmisten hyväksikäytöstä. Katsoja joutuu seuraamaan vierestä, mistä kaikesta päähenkilöt joutuvat luopumaan päästäkseen pälkähästä.

Elokuvan kuvakieli on miellyttävän omaperäistä, mutta nerokkainta romanialaisfilmissä on kuitenkin aiheen ajankohtaisuus. Tarinan sijoittaminen kommunismin ajan Romaniaan ei etäännytä toden tuntua, vaan aborttikiellosta muodostuu vertauskuva koko sosialistisen Romanian läpitunkemalle byrokratialle.

4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää vei kuin yllättäen Euroopan merkittävimmän elokuvapalkinnon Kultaisen palmun Cannesin tämänvuotisilla elokuvajuhlilla. Suurten nimien tähdittämä ohjaajakatras jäi nuolemaan näppejään ja syystä, sillä kyseessä on taatusti yksi vuoden sykähdyttävimpiä elokuvia. Cristian Mungiu on onnistunut laatimaan modernin tragedian, jonka jännitys perustuu kysymykseen siitä, voiko yhteiskunta lopulta määrätä ihmisen kohtalon vai ei. (siirryt toiseen palveluun)Janne Sundqvist,YLE Uutiset (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Iranin lähimenneisyys pikku prinsessan silmin