Suklaan suosio kasvussa

Suomalaiset syövät jo lähes yhtä paljon suklaata kuin karamelleja. Viime vuonna karkkien kulutus kääntyi kasvuun, mutta suklaa kävi kävi kaupaksi aiempaa paremmin.

Kotimaa

Suklaata varten on viime aikoina perustettu useita erikoisliikkeitä, ja erikoissuklaita saa jo marketeistakin.

Suomalaiset syövät reilut kuusi kiloa suklaata vuodessa, joka on enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Suklaa on nyt niin suosittua, että Fazer on nimennyt yhtiöön suklaa-asintuntijaksi Reetta Monton, jonka mielestä käynnissä on suklaa-trendi. Suomalaiset ovat löytäneet erikoissuklaat ja osaavat maistella ja vertailla eri kaakaopitoisuuksia keskenään. Maitosuklaa on edelleen suurin suosikki, mutta tummakin suklaa tekee tuloaan.

Suklaamestari Peter Westerlund puolestaan arvelee, että kadoksissa ollut suklaakulttuuri on palaamassa Suomeen. Suklaamestarin mielestä tästä kertoo käsintehtyjen konvehtien suosio.

- Aiemminhan jokainen kondiittori valmisti konvehtinsa itse, nyt ollaan palaamassa kohti samaa, Westerlund sanoo.

Suklaamestari kertoo haaveilleensa omasta suklaapuodista aina. Pari vuotta sitten hän perusti koti-isävuosien päätteeksi Porvooseen vanhaan puutaloon pienen suklaatehtaan, jossa jokainen konvehti valmistetaan käsin. Uusia makuyhdistelmiä tulvii suklaamestarin päähän jatkuvasti, mutta vain osa päätyy myyntiin. Pienen tehtaan pienessä vitriinissä on tarjolla mm. teen makuisin tryffeleitä ja ruusuvedellä maustettuja konvehteja.

Suklaan kulutus lisääntyy syksyllä ja suurin kulutuspiikki on joulu. Fazer on vastikään alkanut pitää kursseja, joilla eri suklaalaatuja maistellaan yhdessä viiinien kanssa. Kursseilla suklaa-asiantuntija asettelee riviin viidenlaista suklaata sekä saman verran viinejä. Viiniä maistellaan ennen suklaata ja sen jälkeen ja yhdessä kurssilaiset sitten miettivät, että korostiko tumma suklaa karvautta tai että veikö valkoinen suklaa jotakin muuta mennessään.

Suklaa-asiantuntija muistelee, että parhaalta suklaa kuitenkin maistui silloin, kun hän aikoinaan tuli Fazerille tuotekehittelijäksi ja pääsi vanhan mestarin opastuksella ensimmäistä kertaa maistamaan suklaamassaa suoraan tuontantolinjalta.

Suklaamestari Peter Westerlundin suosikki puolestaan vaihtelee päivittäin. Kerran kuussa hän keksii asiakkaita varten uuden maun, joita on nyt koossa kolmisenkymmentä. Tuotanto saa mestarin mukaan kasvaa Pienessä suklaatehtaassa vain sen verran kuin nykyisten seinien sisälle mahtuu. Mestari kertoo saavansa tehtaasta oman palkkansa, eikä enempää haluakaan. Muiden myytäväksi hän ei konvehtejaan anna.

Lähteet: YLE Uutiset