Saudinaiset vaativat autoiluoikeutta

Naisten autoiluoikeutta vaativat saudiarabialaiset ovat jättäneet asiassaan vetoomuksen kuningas Abdullahille. Yli 1 100 naisen ja miehen allekirjoittama vetoomus luovutettiin kuninkaalle sunnuntaina, jolloin Saudi-Arabia vietti kansallispäiväänsä.

Ulkomaat

Allekirjoittajien mukaan naisten ajokielto ei perustu järkeen tai islamilaiseen sharia-lakiin, johon Saudi-Arabian lainsäädäntö pohjautuu.

Laista huolimatta naiset ajavat autoa jo nykyisin maaseudulla ja myös kaupungeissa, ellei alueella ole julkista liikennettä, vetoomuksessa sanotaan.

Lain mukaan saudiarabialaiset naiset eivät edes saa matkustaa yksin, ellei heillä ole siihen puolison tai miespuolisen holhoojan kirjallista lupaa.

Miesten muodostaman parlamentin jäsen yritti saada naisten ajokiellon kumottua kaksi vuotta sitten, mutta asiaa ei otettu edes käsittelyyn. Vuonna 1990 pääkaupungissa Riadissa pidätettiin kymmeniä naisia, jotka olivat rikkoneet ajokieltoa protestiksi naisten ihmisoikeuksien vähäisyydelle.

Lähteet: AFP