Vihollinen sisäpuolella

Samalla kun Venäjä voimistuu ja vaurastuu, ja kun vanha kunnon KGB on ottanut maassa vallan, sen ulkomaille jättämät uinuvat solut on herätelty henkiin. Törmäsin yhteen viime viikolla Varsovassa.

Ulkomaat

Hän liikkui maanosamme oikeistopuolueiden johtajien keskuudessa kuin kala vedessä. Ehkä olin ainoa, joka näki taidokkaasti rakennetun alibin läpi. Mutta varoitusjärjestelmäni onkin kalibroitu pysähtyneisyyden ajan Moskovassa, eikä se juuri tee vääriä hälytyksiä.

Vaikuttaja - agentti - samoin kuin terroristi - toimii tehokkaimmin ympäristössä, jossa sanomisen ja mielipiteen vapautta kunnioitetaan, ja jossa jokaista mielipidettä pidetään periaatteessa aivan yhtä arvokkaana.

Tämä naiivi aatteellinen relativismi on elinehto sille, jonka todellisena tavoitteena on vapauden ja demokratian tuhoaminen. Parasta on, että relativismin oloissa vihollista voidaan heikentää sisältä käsin ilman, että tarvitsee käyttää väkivaltaa, mihin esimerkiksi Litvinenkon tapauksessa jouduttiin turvautumaan Lontoossa.

Paljastamani agentin tähtäimessä oli Euroopan unioni. Tehtävänä oli vaikuttaa sen suurimpaan puolueryhmittymään niin, että EU:n kannat pysyisivät epäselvinä ja tahto heikkona. Tästä olisi hyötyä, kun korkeimmalla tasolla uudestaan istuttaisiin saman neuvottelupöydän ääreen.

Olisi kylvettävä riitaa siellä missä vallitsi konsensus ja alleviivattava erimielisyyksiä siellä, missä edut olivat ristikkäiset. Ja ellei muu auttaisi, olisi noudatettava vaikuttaja-agentin ikiaikaista ohjetta: If you cannot convince them, confuse them (jos et onnistu vakuuttamaan, johda ainakin harhaan).

Henkisen tihutyön ensisijaisia kohteita hänelle oli osoitettu kaksi: EU:n (sekä luonnollisesti myös Naton) laajentuminen sekä Kosovo.

Laajentumista hän vastusti niin innokkaasti, että tuli paljastaneeksi itsensä. Ajatus Turkin EU-jäsenyydestä on Yhdysvaltain ulkoministeriön juoni, jonka avulla halutaan avata uusi rintama Venäjää vastaan. Javier Solana ja Paavo Lipponen ajoivat ajatuksen läpi EU:n Helsingin huippukokouksessa vuonna 1999 ilman, että asiasta käytiin minkäänlaista keskustelua, hän kuiskutteli.

Teoria on hieno, mutta siinä on paha vika: Se on voitu keksiä vasta sen jälkeen, kun KGB nousi uudelleen valtaan Venäjällä. Vielä syksyllä 1999 Venäjän presidenttinä oli Boris Jeltsin ja Yhdysvaltoja hallinnoi Bill Clinton. Suurvaltojen suhteet olivat niin läheiset ja lämpimät, että Jeltsin ja Clinton olivat naurattaa toisensa hengiltä.

Kun olin tämän oivaltanut, en hämmästynyt enää mistään. Naton laajentuminen oli Venäjää vastaan suunnattu petos. Hyvästä käytöksestä ei Venäjää ole palkittu koskaan. Puola on sitonut koko muun EU:n oman hysteerisen venäläisvihansa panttivangiksi.

Myös Kosovon suhteen Venäjä oli täsmälleen oikeassa: Jos sen sallitaan itsenäistyä, siitä tulee ennakkotapaus, johon välittömästi vedotaan kaikkialla maailmassa. Jos rajojen muuttaminen hyväksytään kerran, pian niitä muutellaan toisen ja kolmannen kerran.

Euroopan oikeiston keskuudessa agentin näkemyksillä on kaikupohjaa. Pinnan alla ajatuskin Turkin jäsenyydestä aiheuttaa jäätävää ja ehdotonta torjuntaa. Kosovon osalta suuntaa määritti kokouksen toiseksi juhlapuhujaksi kutsuttu Espanjan entinen pääministeri Jose Maria Aznar: Me emme lähteneet Bosnian sotaan irrottaaksemme Kosovon Serbiasta.

Siinä missä läntisen Euroopan kristillisdemokraattiset puolueet vaeltavat epäilyn ja itsetutkiskelun alhossa, entisen Itä-Euroopan edustajilla ei ole ongelmia nähdä asioita niin kuin ne ovat. Kosovosta Unkarin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Zsolt Nemeth läksytti läntisiä tovereita kuin pikkulapsia: Tietenkin Kosovo on ennakkotapaus. Niin pitää ollakin. Tästä lähtien jokainen hallitus, joka aloittaa etnisen puhdistuksen omaa kansaansa tai sen osaa vastaan, tekee sen sillä riskillä, että lopputuloksena on alueiden menetys!

Mutta itse Venäjän suhteen agentilla on vielä ankara työ edessä. Kokouksen juhlituin puhuja oli nimittäin Venäjän oppositiota edustanut Garri Kasparov.

Hän ei sanoja säästellyt: On itsepetosta uskotella, että Venäjä olisi matkalla kohti demokratiaa. Venäjän kansan vaurastuminen on tilastollinen harha: vain öljytuloista hyötyvät ovat rikastuneet. Pikemmin kuin presidenttinä, Putinia on tarkasteltava KGB-yhtymän toimitusjohtajana. Kaikki valta on keskitetty hänelle ja eliitiltä vaaditaan ehdotonta kuuliaisuutta. Putin ei ole venäläisten keskuudessa suosittu vaan pelätty. Venäjän, kuten Kiinankin, kanssa tulee käydä kauppaa, muttei sen johtoa silti ole tarpeen eikä pidä liehitellä "demokraatteina".

Ja illallisella, Lech Walesan läsnä ollessa, isäntien vastusteluista huolimatta, hän vetosi: Älkää jättäkö kesken sitä, minkä Lech Walesa aloitti. Vielä on kumottava eurooppalaisen kommunismin viimeiset jäänteet, niiden joukossa Neuvostoliiton raunioille Venäjällä rakennettu KGB:n diktatuuri.

Kasparovin analyysi oli selkeä ja johdonmukainen, mutta hänen ajatuksillaan ei ole kaikupohjaa Venäjällä. Siksi maan poliittisen opposition - ja Kasparovin henkilökohtainen - tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Myös kaikenkarvaisen "schröderismin" länsieurooppalaisille ihailijoille Kasparovin madonluvut olivat myrkkyä. Mutta konservatiivien joukossa ne vahvistivat selkeää valtavirtaa: Venäjän kanssa on opittava uudelleen panemaan kova kovaa vastaan.

Entä mitä Kasparovin puheista ajatteli KGB:n mies?

- No jaa, ne menivät minulta ohi. En viitsinyt vaivautua paikalle.

Jarmo Mäkelä, ulkomaankirjeenvaihtaja, Bryssel