1. yle.fi
  2. Uutiset

Bodomin legenda ja Digikuva-nettisivusto Prix Italian finaaliin

Kaksi YLEn tuotantoa on päässyt Prix Italia -festivaalin finaaliin eli kolmen parhaan kilpailuohjelman joukkoon. Valinnat julkistettiin Veronassa, jossa 59. Prix Italia on parhaillaan käynnissä. Kilpailun voittajat julistetaan lauantaina.

kulttuuri

TV-elokuvien ja minisarjojen kategoriassa kilpaileva Bodomin legenda on Tapio Piiraisen ohjaama ja Piiraisen ja Jukka Vienon käsikirjoittama. Sen on YLE Draamalle tuottanut Anneli Pallas. Pääosia esittävät Juha Muje, Niina Nurminen ja Pekka Huotari. Bodomin legenda edustaa tuomariston mukaan aidosti omaa genreään ja jatkaa tyylikkäällä tavalla film noirin perinteitä. Elokuvan ohjausta, leikkausta, kuvausta ja valaistusta kiitetään. Elokuvan roolijaon tuomaristo määrittelee loistavaksi. Samassa kategoriassa pääsivät jatkoon myös BBC:n tv-elokuva Shoot The Messenger ja Channel 4 -yhtiön tuottama Longford. Nettituotantojen sarjassa kilpaileva, Cilla Lönnqvistin tuottama, yle.fi/digikuva on interaktiivinen digitaalikameran käytön ja kuvien editoinnin opetussivusto. Sivujen grafiikan on suunnitellut Vappu Penttilä, webmasterina on toiminut Timo Heikkinen. Sivuston on tuottanut YLE Oppiminen ja tiede. Perusteluissa sivustoa kiitetään muun muassa käyttäjäystävälliseksi interaktiivisen oppimisen työvälineeksi. Muut nettisarjan finaaliin yltäneet sivustot olivat hollantilainen www.teleblik.nl (siirryt toiseen palveluun) ja Japanin television tuottama www.nhk.or.jp/inca-maya-aztec (siirryt toiseen palveluun). Lisätietoja Prix Italia -festivaalista internetsivuilta (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi