Pinochetin perhe päästettiin vapaaksi

Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin leski ja viisi lasta on vapautettu.

Ulkomaat

Heidät ja 17 muuta ihmistä pidätettiin torstaina kavallussyytteistä epäiltyinä. Pidätettyjen joukossa oli ainakin kuusi eläkkeellä olevaa kenraalia ja useita muita upseereja sekä Pinochetin pitkäaikainen sihteeri ja asianajaja. Osa pääsi vapaaksi yhdessä Pinochetin perheen kanssa.

Kaikkia odottaa kuitenkin edelleen oikeudenkäynti, jossa pyritään selvittämään valtiolta kadonneiksi väitettyjen miljoonien eurojen kohtalon. Niiden epäillään päätyneen pankkitileille Yhdysvaltoihin. Asia tuli ilmi vuonna 2004, kun Yhdysvaltain senaatin tutkimuksessa löytyi satoja Pinochetin ja hänen sukulaistensa nimissä olleita pankkitilejä.

Pinochetin perheen pidättäminen herätti Chilessä sekä iloa että kritiikkiä. Pinochetin läheinen avustaja, eversti Cristian Labbe syytti viranomaisia julmuudesta Pinochetin 84-vuotiasta leskeä Lucia Hiriartia kohtaan. Tällä tavoin Chileen ei löydy kansallista sovintoa, Labbe sanoi. Parlamenttitalon eteen kuitenkin kokoontui riemuitsevia ihmisiä laulamaan kansallislaulua.

Chilen sotilasdiktatuuria vuosina 1973 - 1990 johtanut Augusto Pinochet kuoli viime joulukuussa 91-vuotiaaana. Hän ei koskaan joutunut vastaamaan korruptio- ja ihmisoikeusrikossyytteisiin. AFP, AP