1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Mehujen hinnat rivakassa nousussa

Mehujen hinnat ovat rajussa nousussa, kirjoittaa Taloussanomat. Lehden mukaan mehuteollisuus kärsii kaikkien aikojen pahimmasta raaka-aineiden kallistumisesta.

Esimerkiksi mustaherukan hinta on vuodessa nelinkertaistunut ja vadelman lähes kaksinkertaistunut.

Marjojen tarjontaa on vähentänyt tänä syksynä se, että esimerkiksi Euroopan suurin marjantuottaja Puola on kärsinyt pahoista satovahingoista.

Samaan aikaan marjojen kysyntä on lisääntynyt, sillä myös appelsiinin hinta on kivunnut aiempaa korkeammalle. Appelsiini on perinteinen mehujen perusraaka-aine, mutta sille on haluttu etsiä korvaavia raaka-aineita marjoista. Talousanomien mukaan raaka-aineiden raju kallistuminen tarkoittaa nousua myös mehujen kuluttajahinnoissa. Marlin toimitusjohtaja Timo Laukkanen arvioi, että mehulitra kallistuu ensi vuonna 10 - 30 senttiä. YLE Uutiset