Vanhanen - Ruusunen-juttu oikeudessa helmikuussa

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja Pääministerin morsian -kirjan kirjoittaneen Susan Ruususen (ent. Kurosen) sekä kirjan kustantajan Kari Ojalan yksityiselämää loukaavan tiedon levittämistä koskeva juttu käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa helmikuussa 2008.

Kotimaa

Samassa yhteydessä julkistetaan haastehakemus. Tuomarina jutussa on käräjäoikeuden tuomari Merja Lahti.

Vanhanen on korostanut tehneensä tutkintapyynnön kirjasta yksityishenkilönä eikä pääministerinä.

Kokoomuksen kansanedustaja Tuulikki Ukkola vaati sunnuntaina Vanhasen eroa, sillä hänen mielestään Vanhasen tekemä tutkintapyyntö loukkaa sananvapautta ja muistuttaa suomettumisen ajan vaikenemisesta.

Ukkola ei edusta asiassa kokoomuksen kantaa, sanovat puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi ja puoluesihteeri Taru Tujunen.

Lähteet: YLE Uutiset