Naisjohtajien löytäminen vaatii muutoksia yrityksissä

Sosiaali- ja terveysministeriö aloittaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa kampanjan naisten uramahdollisuuksien puolesta. Ministeriön ylitarkastaja Päivi Yli-Pietilä muistuttaa, että pätevien naisten löytäminen johtotehtäviin on ainakin toistaiseksi työn takana. Hänen mukaansa työelämän päättäjien miesvoittoisuus johtaa nykyisin siihen, että miehiä rekrytoidaan johtotehtäviin helpommin kuin naisia.

Kotimaa

Tasa-arvoisten mahdollisuuksien kannalta tärkeimmät ratkaisut ovat Yli-Pietilän mukaan yrityksen tasolla tehdyt päätökset naisten osuuden nostamisesta yritysten hallituksessa sekä esteiden etsiminen tasa-arvosuunnitelmien avulla.

Valtion yrityksissä 40 prosentin osuuteen on jo päästy muun muassa siksi, että kauppa- ja teollisuusministeriö palkkasi rekrytointiyrityksen etsimään nimenomaan johtajaksi päteviä naistyöntekijöitä.

Yli-Pietilä peräänkuuluttaa yrityksiltä rohkeutta yhä vaativampien tehtävien tarjoamiseen. Ylitarkastaja huomauttaa myös, että Elinkeinoelämän Valtuuskunnan tekemä selvitys osoittaa naisia johtotehtäviin työllistävien yritysten olevan keskimäärin kymmenen prosenttia kannattavampia kuin miesjohtoiset yritykset.

Yli-Pietilän mukaan selvityksen tärkein viesti on, että naisen ottaminen johtotehtäviin ei ainakaan ole riski yritykselle. Wallin ja Halonen vaativat tasa-arvoa urakehitykseen Naisten myönteisempään urakehitykseen pyrkivää kampanjaa tukevat muun muassa tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä tasa-arvoasioista vastaava ministeri Stefan Wallin. Wallin korostikin kampanjan aloitustilaisuudessa, että naisten osaamista tarvitaan myös talouselämän huippupaikoilla. Tällä hetkellä suomalaisten yritysten johtotehtävissä toimivista henkilöistä alle kolmannes on naisia. Pörssiyhtiöiden johdossa naisia on vielä vähemmän. Kampanja on osa hallituksen samapalkkaohjelman toimia, jolla halutaan edistää naisten urakehitystä ja naisjohtajuutta niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Kysymys siitä, kuinka pitkälle naisella on oikeus päästä, esitetään YLEn tv-kanavilla ja MTV3:ssa syksyn aikana. Yhteiskunnallisten vaikuttajien ja julkisuuden henkilöiden mietteitä naisten urakehityksestä voi lukea kampanjan verkkosivuilla. (siirryt toiseen palveluun) YLE Uutiset