1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Korruptioepäilyt johtivat Romanian maatalousministerin eroon

Romanian maatalousministeri on eronnut korruptioepäilyjen vuoksi. Decebal Traian Remesin epäillään luvanneen suosia tiettyä yritystä julkisessa huutokaupassa lahjuksia vastaan.

Ulkomaat

Pääministeri Calin Popescu Tariceanu kehotti Remesiä eroamaan, koska katsoo, ettei Remes näissä oloissa voi työskennellä kyllin tehokkaasti.

Romanian televisio esitti alkuviikolla videon, jolla Remesin väitetään ottavan vastaan lahjuksia. Syyttäjän mukaan ministerille annettiin 15 000 euroa sekä herkkukori, jossa oli muun muassa kotitekoisia makkaroita ja luumuviiniä. Välittäjäksi väitetään entistä maatalousministeriä Ioan Muresania. Myös hänen toimistaan on meneillään tutkimus. Romanian oppositio on vaatinut koko hallitusta eroamaan skandaalin vuoksi. Viime viikolla hallitus selvisi niukasti luottamuslauseäänestyksestä. Romanian maatalouspolitiikka on tällä hetkellä erityisen suurennuslasin alla, koska EU uhkaa supistaa Romanian maataloustukia jopa neljänneksellä, ellei maa paranna kuukaudessa tuntuvasti tukien valvontaa. Presidentti Traian Basescu on kehottanut pääministeri Tariceanua nimeämään nopeasti pätevän maatalousministerin, joka pystyy vastaamaan EU:n vaatimuksiin. AP, Reuters, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi