12 800 tehyläistä uhkaa irtisanoutua

Kaikkiaan 12 800 tehyläistä on mukana järjestön työtaistelutoimena järjestettävässä joukkoirtisanoutumisessa. Palvelussuhteet päättyvät 19. marraskuuta. Siihen asti uhan piirissä olevat tehyläiset työskentelevät normaalisti, mutta 1.10 julistettu ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa. Kiistaa käsiteltiin jo maanantaina valtakunnansovittelijan luona, hallitus käsittelee Tehy-kiistaa tiistaina aamupäivällä.

Kotimaa

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola pitää surullisena sitä, että koulutettu hoitohenkilöstö joutuu puolustamaan palkankorotustavoitettaan näin järeästi. Laitinen-Pesolan mukaan irtisanoutumiset lamauttaisivat toteutuessaan koko terveydenhoitojärjestelmän.

Laitinen-Pesolan mukaan irtisanoutumiset uhkaavat etenkin erikoissairaanhoitoa, mutta sosiaalialalta ja perusterveydenhuollosta on jo koottu 2 000 nimeä mahdollista uhan laajentamisen tarvetta varten.

Tehy ilmoitti tänään valtakunnansovittelijalle myös julistavansa kuntasektorin koulutetun hoitohenkilöstön virkoja ja toimia koskevan hakukiellon ja kuntasektorin koulutetun hoitohenkilöstön tehtäviä koskevan saarron alkaen 22. lokakuuta.

Muotokiistaa irtisanomismenettelyistä Mahdollinen työtaistelu on synnyttänyt myös kiivaan muotokiistan. Työnantaja- ja työntekijäpuolen näkemykset irtisanomismenettelyistä eroavat jyrkästi toisistaan. Kuntatyönantajan mukaan työntekijän pitää irtisanoutua henkilökohtaisesti. Tehyn mielestä nimi joukkoirtisanomislistassa riittää. Työoikeuden professorin Kari-Pekka Tiitisen mielestä tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä vielä ei tiedetä, mitä muotoa listat ovat. Juridisesti pelkkä nimilista ei sinänsä riitä irtisanomiseen. Kiista esillä hallituksessa ja valtakunnansovittelijan luona Terveydenhuoltoalan työkiista otetaan esille hallituksessa. Hallitus käsittelee Tehyn työtaistelutilannetta tiistaina aamupäivällä lisäbudjettikäsittelyn yhteydessä. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius kutsui kiistan osapuolet tapaamiseen maanantaina klo 12.30. Tapaaminen kesti noin puolitoista tuntia. Osapuolien on määrä tavata uudestaan seuraavan kerran torstaina. Tehy on viime päivinä kerännyt sairaanhoitajilta irtisanoutumissitoumuksia siltä varalta, ettei palkoista päästä sopuun. Sitoumuksen allekirjoittaminen on ollut vapaaehtoista. Tehyn asiamiehet ovat kuitenkin todenneet, että allekirjoittajaa kohdellaan rikkurina, jos hän ei noudatakaan sitoumusta. Tehy on havitellut 24 prosentin palkankorotuksia. Tehy on maan suurin koulutetun terveys- ja sosiaalialan henkilöstön ammattijärjestö. Siihen kuuluu noin 125 000 jäsentä.

Lähteet: YLE Uutiset