Venäjän turvallisuuselimet ilmiriidassa

Venäjällä turvallisuuselinten keskinäinen valtataistelu saattaa vahingoittaa turvallisuuspalvelu FSB:n arvovaltaa. Kaksi presidentti Vladimir Putinin luotettuina työtovereina tunnettua keskeistä poliisijohtajaa ovat ajautuneet vastakkain ja saaneet Putinin rauhoittelemaan tilannetta.

Ulkomaat

Putinin valta perustuu pitkälti hänen entiseen työpaikkaansa KGB:hen ja sen seuraajaan FSB:hen. Läpitunkemattomalta vaikuttaneessa graniittimuurissa on kuitenkin alkuviikon venäläislehtien mukaan havaittavissa vakavia murtumia, joita Putin on ryhtynyt paikkailemaan.

Tuorein välikohtaus on pitkään muhinut arvovaltakiista Liittovaltion turvallisuuspalvelun FSB:n johtajan Nikolai Patrushevin ja maan huumeiden vastaisen viraston FSKN:n päällikön Viktor Tsherkesovin välillä.

FSB on käynyt kaikessa hiljaisuudessa tehokampanjaa, jossa monia huumeiden vastaisen viraston johtavia viranhaltijoita on pidätetty korruptiosta ja asemansa väärinkäytöstä epäiltyinä. Tämä on saanut viraston johtajan Tsherkesovin takajaloilleen ja hän kuvaileekin virastojen keskinäistä kilpailua sotatilaksi.

Rauhoittaakseen tilannetta ja säilyttääkseen molempien keskeisten luottomiestensä arvovallan Putin päätti viime viime viikon lopulla sallia huumeiden vastaisen viraston perustaa erityisen huumeidenvastaisen komitean samaan tapaan kuin FSB:llä on terrorismin vastainen komiteansa.

Arvostetun venäläissanomalehden Nezavisimajan mukaan Putin on näin vihdoin sanonut sanansa turvallisuuselinten kamppailussa. Toinen arvostettu sanomalehti Vedomosti puolestaan sanoo Putinin kääntäneen selkänsä FSB:n johtajalle Patrusheville nostettuaan Tsherkesovin samalle tasolle tämän kanssa.

Jokin aika sitten Putin kuitenkin nuhteli epäsuorasti Tsherkesovia, kun tämä oli julkisesti kyseenalaistanut turvallisuuspalvelun työmoraalin. Putinin mukaan niin ei pidä toimia julkisesti eikä ainakaan tiedotusvälineitä hyväksikäyttäen.

Tilanne on varsin kiusallinen Putinille juuri nyt, kun maa valmistautuu joulukuisiin duuman vaaleihin ja ensi kevään presidentinvaaleihin. Toistaiseksi julkisen käsikirjoituksen mukaan Putin luopuu perustuslaillisessa järjestyksessä vallasta ja antaa kansan valita suurvallan seuraavaksi johtajaksi ehdokkaan, jonka hänen odotetaan paljastavan lähitulevaisuudessa.

Valtataistelu Putinin tärkeimmissä luottoelimissä kielii kuitenkin siitä, että enemmän tai vähemmän mairittelevia paljastuksia on odotettavissa lähiviikkoina. Asialla ovat Venäjän vallankäytön parhaimmat taustavoimat, joilla on toisistaan enemmän juuri sellaista tietoa, jonka julkiseksi tuloa he ovat eniten pelänneet.

Lähteet: YLE Uutiset