Kom-teatterin Vanja-eno muistuttaa luonnonsuojelusta

Helsinkiläisessä Kom-teatterissa saa keskiviikkona ensi-iltansa Anton Tshehovin näytelmä Vanja-eno. Klassikko on edelleen voimissaan, etenkin kun siinä puhutaan muun muassa ihmisen vastuusta luonnosta.

kulttuuri

Vanja-enon ohjannut Pekka Milonoff arvioi, että hyötykäyttö ihmissuhteissa vaikuttaa myös luonnon kohteluun. Hänen mukaansa Kom-teatterilaiset ovat harjoitusten aikana panneet merkille, että se, mitä ihmissuhteissa tapahtuu, tapahtuu myös ihmisen suhteessa luontoon. - Jos ihmissuhteet perustuvat tavalla tai toisella hyötykäyttöön, se heijastuu myös suhteessa luontoon. Muutosten pitäisi ehkä tapahtua ihmissuhteiden tasolla, silloin myös suhde luontoon voisi muuttua, pohtii Milonoff. Tshehovin yli satavuotias näytelmä on muutoinkin ajankohtainen. - Peruskysymykset kiinnostavat ihmisiä aina: rakastaako hän minua, rakastanko minä häntä oikeasti vai olenko kenties ihastunut, joudunko kenties pettymään, Milonoff selittää. Komissa Vanja-eno on saanut alaotsikokseen Joutilaisuuden ylistys. Teatterinjohtaja Milonoff painottaa, että elämme melko hektisessä maailmassa. - Jokaisella Suomessa elävällä on aikamoisia suorituspaineita. Lähdimme kyseenalaistamaan tätä ja miettimään, voisiko toisellakin tavalla elää. Yritämme näyttää, että vaihtoehtoinen tapa elää on mahdollinen, jos tyytyy vähempään. Onnen voi saavuttaa myös yksinkertaisen arjen kautta. Poikkeus Kom-teatterin pitkässä linjassa

Kom-teatteri on usein tehnyt kotimaisia kantaesityksiä. Esityksissä on etsitty uutta sanottavaa ja tuoreita tapoja kertoa. Tshehovin klassikko ei siis ole tyypillinen näytelmä Kom-teatterissa. Milonoffin mielestä aika ajoin on kuitenkin tärkeää palata perusasioiden äärelle.

- Meillä oli tarve tehdä klassikko, jossa on hyviä, rakastettavia ja ihania rooleja ja jossa voi myös päästä peruskysymysten äärelle kuten mikä on elämän tarkoitus tai olenko hukannut elämäni.

Vanja-enossa tohtori Astrov on huolestunut metsien tilasta ja kehottaa lämmittämään talot turpeella. Hän puhuu siitä, kuinka ihminen vain hävittää, eikä luo mitään tilalle. Tohtori ei ole pitkään aikaan rakastanut ihmistä, mutta metsää hän rakastaa. Sen takia hän on yhteisönsä kummajainen. - Lopussa tohtori Astrov sanoo tulleensa siihen tulokseen, että juuri kummallisuus on normaali, terve ja hyvä olotila. Hän hyväksyy oman outoutensa ja kehottaa muitakin toimimaan toisin kuin valtavirta, sanoo Milonoff. Kom-teatterin Vanja-enon rooleissa esiintyvät muun muassa Hannu-Pekka Björkman (Vanja), Eeva Soivio (Jelena) ja Pekka Valkeejärvi (tohtori Astrov).

Lähteet: YLE Uutiset