1. yle.fi
  2. Uutiset

Ensimmäinen Nenäpäivä keräsi yli 1,6 miljoonaa euroa

YLEn Hyvän järjestämän, kautta aikain ensimmäisen Nenäpäivän avulla kerättiin perjantai-iltaan mennessä yli 1,6 miljoonaa euroa. Summa kerättiin puhelinarpajaisilla, lahjoituspuheluilla ja tekstiviestilahjoituksilla YLE Radio Suomen, YLE Radio Vegan ja YLE TV2:n keräysohjelmissa.

Kotimaan uutiset

Radioiden osuus perjantain tuotosta oli yli 71 944 euroa. Perjantaina ympäri Suomen järjestettyjen tempausten ja tapahtumien tuotto selviää vasta ensi viikolla. Puhelinarpajaisiin tuli perjantaina kaikkiaan 259 948 puhelua. Puhelinarpajaisten voittajien nimet on nähtävissä YLE Teksti-TV:n sivulla 370 sekä kampanjan internetsivulla http://www.nenapaiva.fi (siirryt toiseen palveluun). Kaikille voittajille ilmoitetaan asiasta puhelimitse ja palkinnot toimitetaan kuukauden kuluessa. Keräystapahtumia järjestetään vielä lauantaina Tampereella ja Porissa. Nenäpäivä-keräykseen voi osallistua vuoden ympäri soittamalla keräyspuhelimiin tai lahjoittamalla tekstiviestillä. Nenäpäivän tarkoituksena on kerätä YLEn Hyvän nimissä rahaa kehitysmaiden lapsille. Samalla jokainen saa mahdollisuuden hieman hullutella hyvän asian puolesta ja tehdä jotain, mitä on aina halunnut. Nenäpäivän tuotto kanavoidaan avustusjärjestöjen kautta kehitysyhteistyöprojekteihin Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Mallia Britanniasta Tämän vuoden teemana YLEn Hyvällä on erityisesti lasten työ. Tavoitteena on kitkeä lapsityövoiman käytön pahimmat muodot ja parantaa yleisesti elinoloja. YLEn ja yhdeksän avustusjärjestön yhteinen YLEn Hyvä on kerännyt tähän mennessä ennätyksellisen 8,6 miljoonan euron potin. Malli Nenäpäivän viettoon on Iso-Britanniassa, missä Comic Relief -hyväntekeväisyysjärjestön perustamaa päivää on vietetty vuodesta 1988 lähtien. Päivään liittyvästä ohjelmistosta on vastannut BBC, jossa uutistenlukijatkin ovat käyttäneet lähetyksessä punaista nenää. YLE Uutiset

Lue seuraavaksi