Kiinassa miljoonakaupungin veden pilannut järvi puhdistetaan

Kiinan viranomaiset ovat määränneet, että Wuxin miljoonakaupungin lähellä sijaitseva Tai-järvi puhdistetaan. Wuxin asukkaat saavat juomavetensä täysin saastuneesta järvestä.

Kesäkuussa saasteet aiheuttivat järvellä räjähdysmäisen leväkasvun, jolloin järviveden käyttö kiellettiin viideltä miljoonalta Wuxin asukkaalta ja he joutuivat juomaan pullotettua vettä.

Tai-järvi oli ennen pilaantumistaan suosittu matkailukohde. Järven puhdistamisen arvioidaan kestävän viisi vuotta ja maksavan 10 miljardia euroa. Ensiksi viranomaiset aikovat sulkea kemiantehtaat, jotka päästävät jätevetensä käsittelemättöminä järveen.

Tai-järven kunnostus on paikallispoliitikoille arka asia. Eräs kiinalainen ympäristöaktivisti keräsi vesinäytteitä järvestä vuosien ajan ja varoitteli pahenevasta saasteongelmasta. Elokuussa viranomaiset sulkivat hänet vankilaan, koska hänen sanottiin kiristäneen teollisuusyrityksiä.

Kiinan vesistöjen tila on kaiken aikaa kasvava katastrofi. Maan ympäristösuojeluviraston varajohtaja sanoi kesällä, että Kiinan seitsemän suurimman joen vesialueesta neljännes on niin saastunutta, että jo veden koskettaminen voi aiheuttaa iho-oireita.

Virasto on keskeyttänyt uusien teollisuuslaitosten rakentamisen 13 kohteeseen neljän joen varrelle.

Ympäristönsuojelijat syyttävät saastumisen pahenemisesta varsinkin paikallistason viranomaisia, jotka tukevat paikallisia yrityksiä ja jättävät ympäristönsuojelua koskevat lait huomiotta.

Toisaalta saastuttamisesta annettavat sakot ovat niin pienet, että monet yritykset mieluummin maksavat ne kuin panostavat kalliisiin nykyaikaisiin tuotantolaitoksiin.