Tehy kerää uusia nimilistoja irtisanoutuvista hoitajista

Terveydenhoitoalan ammattijärjestö Tehy kerää uusia nimilistoja irtisanoutuvista hoitajista. Kyse on vielä irtisanoutumista harkitsevien hoitajien kartoituksesta.

Kotimaa

Nimien keräämistä jatketaan tällä viikolla useilla paikkakunnilla, muun muassa Mikkelissä, Savonlinnassa, Oulussa, Rovaniemellä ja eri puolilla Uuttamaata. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa Tehy ei kuitenkaan kommentoi listojen olemassaoloa.

Nimilistojen keräystä on tarkoitus laajentaa myös sellaisiin työpaikkohin, jotka eivät olleet mukana ensimmäisessä joukkoirtisanoutumisessa.

Tehyn nettisivuilla on ollut palkkakiistan ajan lista, jossa jäsenet voivat ilmoittaa olevansa valmiita liittymään joukkoirtisanoutumiseen.

Harva hoitaja perumassa eropäätöstään Harkinta-ajan nälkeen 12 800 allekirjoittaneesta irtisanomisilmoituksensa on perunut työnantajan mukaan 300 ja Tehyn mukaan 200 hoitajaa. Irtisanoutumiset astuisivat voimaan 19. marraskuuta. Noin 12 800 Tehyyn kuuluvaa hoitajaa on uhannut irtisanoutua, ellei alan palkoista päästä sopuun. Tehy vaatii 24 prosentin palkankorotuksia. Irtisanoutumisuhka vaikuttaa jo joidenkin sairaaloiden toimintaan. Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä irtisanoutumassa on yli puolet tehyläisistä hoitajista. Tampereen yliopistosairaalan hallintoylilääkärin Jaakko Herralan mukaan esim. syöpähoitoja supistetaan jo ensi maanantaista lähtien, ettei sädehoitojaksoja jouduta keskeyttämään. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ei näin radikaaleihin toimiin olla vielä ryhtymässä, mutta sielläkin jouduttaneen perumaan leikkausaikoja. YLE Uutiset

Ratkaisun uskotaan löytyvän neuvottelupöydästä Entiset työmarkkinajohtajat toivovat hoitoalan työkiistaan neuvottelurauhaa. Työmarkkinakonkarit uskovat sovittelulautakunnalle siirtyneen kiistan ratkaisun löytyvän neuvottelupöydästä. Hallituksen ei toivota puuttuvan asiaan. STTK:ta 90-luvulla luotsannut, nykyinen Työeläkevakuuttajien toimitusjohtaja Esa Swanljung sanoo uskovansa, että ratkaisu löytyy pidemmästä työehtosopimuksesta. Entinen valtakunnansovittelija ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Paavo J. Paavola vaatii puolestaan valtiolta suurempaa panosta kuntien auttamisessa. Paavola korostaa, että pääpainon tulee olla sovittelussa eikä painostustoimissa. Viime viikolla kunnallinen työmarkkinalaitos haastoi Tehyn työtuomioistuimeen lakon laillisuudesta. YLE Uutiset Muutama sata Tehyn jäsentä peruutti irtisanoutumisensa (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Katso TV-uutisten juttu aiheesta (klo 8.30)