Kjell Westö myötätuulessa Norjassa

Suomalaiskirjailija Kjell Westön Finlandia-palkittu teos Missä kuljimme kerran on päässyt mukaan maan suurimman kirjakerhon myyntilistalle. Westö oli myös yksi Oslon keskustaan rakennetun suuren kirjalteltan päävieraista.

Missä kuljimme kerran on kolmas kirja, joka Westöltä on käännetty norjaksi. Se on saanut Norjassa ylistävän vastaanoton, ja hänen tekstiään on kuvattu muun muassa epätodellisen suvereeniksi.

Maan suurimman lehden, Aftenpostenin sivunkokoisessa kritiikissä nostettiin esiin Westön kirjan keskeinen teema, sovinto, ja kuinka vaikeaa sen tekeminen esimerkiksi suomalaisille oli kansalaissodan julmuuksien jälkeen.

Teema on ajankohtainen myös Norjassa, joka ei ole päässyt vieläkään eroon saksalaismiehityksen aiheuttamista traumoista toisen maailmansodan ajoilta. Saksalaismiehittäjien kanssa yhteistyötä tehneiden lapset kokevat häpeän edelleenkin.